tiistai 27. lokakuuta 2015

Portaat vaihtuivat tikkaiksi...

Onneksi voi näinkin toimia. En osannut leikata suunniteltujen portaiden sivuja oikeaan kulmaan lattiaan nähden, ihan ylivoimasta. Mieshenkilö kuunteli tuskittelua ja sanoi viisaana, että laita tikkaat, sellaiset puolapuun näköiset. Hänen mukaansa jää lattiallekin tilaa enemmän.
Mieshenkilö on  aina joskus näissä(kin) asioissa v i i s a s.  Ja auttavainen (liekö lähestyvä  Mieshenkilön oma viikon matka ulkomaille kirvoittanut esiin myös avuliaisuuden poran ja sahan käyttöön...).
 Ja eiku hommiin!
 Bilteman tikkuja kavennettiin, laitettiin kaksi kiinni toisiinsa teipillä ja sitten porattiin reijät noin suunnilleen tasaisin välein.
 Sitten ohutta grillitikkua pätkiksi ja upotus koloihin.
 Liimantippa päihin ja  sitten Bilteman tikut irti toisistaan.

Olen kyllä aika iloinen tästä urakasta.
 Ja heti mallaamaan... Aiempi suuunitelma oli tehdä niistä enemmän porrastyyppiset, jolloin ne olisivat tulleet tuosta seinästä ulos ja estäneet mm. verhojen kauniin laskeutumisen!
Maalia huomenna eka kerros, väristä en ole ihan varma, valkoinen tai musta, nähtäväksi jää.
Ja sitten painoon yöksi, että ei vedä vinkuralle!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Vanhan talon kunnostus - Osa 7: Listoituksen ongelmat

Tänään oli tavoitteena saada Vanhan Talon kylpyhuoneen toinen seinä tapetoiduksi ja lisöksi ovenpielet listotettua.
Tämä on keittiö - listat kuivuvat.
Hiukan piti plaseerata - ja mitä vielä puuttuu? Keittiön laatat, jotka tänään tuli tilattua, toivottavasti tulevat ennen kuin talo menee pakettiin ;)
 Tässä vielä mietitään kylppärin toisen seintän tapettia.
 Siinä se on - harmaa tuli kylppärin toisesta seinästä...
 Makkaria mallaillaan...
 Olohuoneen kaunis lintutapetti - ja huomatkaa tuo oven ympäri menevä lista - yläkarmiin jäi RAKO. Alkupeäörinen ovi oli  niin VINO tuolta ylhäältä, että tämän paremmaksi en saanut.
Sessiota siivitti pikkuisesta radiosta tullut klassinen musiikki. Oikealla tulevan vintin portaikon hahmo.
                                                        Näin tänään!

tiistai 20. lokakuuta 2015

100 päivää ilman nukkekotihankintoja - Mopo karkasi käsistä!

Ihminen on heikko. Etenkin nukkekotiharrastaja. 45 minuutin piipahdus (lue: Vintin pois hakeminen) Suuressa Snadissa sunnuntaina muodostui hankintojen kannalta kohtalokkaaksi.

Pyrkimykseni olla ilman hankintoja onnistui 100 päivää liki puhtaasti (Turkin matkamuistoja luluunottamatta) ja 200 alkoi olla jo plakkarissa, ylikin... Mutta näitä en voinut vastustaa: Maria Malmströmin hieno tuoli ja jääkiekkomaila ja - anteeksi, taitavan tekijän nimi on nyt hukassa - nuo huovutetut kauniit tyynyt.
Zoomailin myös istuinnurkkakilpailun työt, joista suosikkini oli tämä pyrätuolimaisema
Pyörätuoli on aiemminkin esillä ollut 3D-tuloste (Tampere) ja se on upeasti koottu ja tuunattu!
 Sain myös hankituksi Vanhan Talon listat ovenpieliin ja katon rajaan.
Kuvassa pohjamaalatut kattopalat ja listat.

Tässä mennään kohti hiirten jouluaikaa...

perjantai 16. lokakuuta 2015

Vanhan Talon kunnostus - Osa 6: laatoitus ja entäs sitten saumaus?

Tänän on vapaapäivä. Juuri parahultainen aamu listojen pätkimiseen ja kylpyhuoneen laatoituksen saumaukseen.
 Kylpyhuoneen tapetti on aika romanttinen. Paha vain, vastapäisen seinän suhteen ollaan vielä ongelmissa, kun tuota samaa ei K-Raudasta saantu tarpeeksi suurta palaa  riittänyt . Varmaan uusi reissu tänään, jotta saadaan kostea tila kuntoon.
 Laatat ovat jostakin rompetorilta,  normikokoista ns pikkuista mosaiikkilaattaa (2*2 cm). Olivat sellaisella pienellä kumia muistuttavalla  aineella sopivasti kiinni toisissaan. Erikeeperiä alle ja paino yli yön. Aamulla Oiva -pikasilotetta väleihin. Mahtavatko pysyä? Taidan laittaa jotain lakkaa saumoihin suojaksi vielä...
Lautalattian pelastusoperaatio tarkoitti käytännössä sitä, että ne kaksi Bilteman lautaa, jotka hädissäni irroitin tulevan keittiön lattiasta, eivät sellaisinaan mahtuneet takaisin paikalleen. Toista kavensin. Tulos on tyydyttävä, mutta en oikein tykkää, kun lattiaan jäi nyt rakoja. Mrrr.
Löydättekö sen kavennetun laudan ;).
Alla vertailuksi tuo  olohuoneen lattia, ei rakoja, ei kupruja:
Näin tänään. Seuraavaksi ovenpielien karmit. Ja ulkoa päin ikkunoiden karmit. Ja ikkunalaudat. Ja ja ja ja .
Mukavaa päivää blogissani piipahteleville.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Sikarilaatikon salaisuus

Työkaverini jää eläkkeelle. Haikein mielin tein hänelle pikkuisen yllätyksen.
 Käytin asiaan pikkusikarien rasiaa, tapettia, kutistemuovia ja Fimomassaa.
Liitutaulu on kutitsemuovista, samoin tuo pyöreä "lappunen". Ammattiin sopiva kahvakuula odottaa käyttäjäänsä. Mittakaava lienee jossakin 1:24:ssä, paitsi tuo kuula, jonka olen jo aiemmin tehnyt. Mutta ei haittaa. Pirkolle terveiset näinkin. Kanssasi on ollut ilo työskennellä!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Vanhan Talon kunnostus - Osa 5:Auts!!!

Ottakaa opiksi: Bilteman lautaa laittaessa käyttäkää liimaa mahdollisimman vähän. Ja kannattaa jättää pientä turpoamisvaraa - eli hiukan rakoa - noin kärpäsen siiven verran. Minä tungin lattian todella piukkaan ja Mieshenkilön neuvosta laitoin tämän huoneen lattiaan liian paljon liimaa.
Miten kävi?
 Melkein tuli itku. Huomatkaa tuo takimainen lattia - se ei noussut, koska liimaa oli paljon vähemmän.
Näin se irvistää. Otin nuo kaksi lautaa pois ja hain hyllystä "painavaa sanaa" - viisi Suomen Lääkärit luetteloa päällekkäin auttoi niin, että aamulla olivat  jäljelläolevat laudat lattiassa kiinni.
Mitä seuraavaksi: pitänee kaventaa ainakin yhtä lautaa, että saan mahtumaan tuohon koloon.

Tämmöstä tänään. Mieshenkilö ei myöntänyt vikaansa. 
Asiasta keskustellaan vielä.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Vanhan Talon kunnostus - Osa 4: Tapetoinnin ylempi oppimäärä

Vanhan Talon tapettivalinta oli sekin  prosessi (Tytär on aika haasteellinen, kun pitää valita useammasta kuin yhdestä), mutta tapettien seinille saaminen tässä talossa vieläkin hankalampaa. Kaikki ikkunat hiukan eri kohdilla, vaikka näyttää siltä, että rakentaja olisi laittanut ne samalla kaavalla. E-hei. - Onneksi ystäväni Riitta tuli talkoisiin, mittasi, piirsi ja leikkasi tarkkaan tapaansa ja tässä tulosta:
 Lintutapetti on olohuoneen komistus. Puulattia on tuttua Bilteman "lautaa" eli sytyketikkua (noin 5kg:n pakkauksissa myydään; jossain paikoin samaa lautaa myydään maalinsekoitetikkuna, mutta niissä lukee silloin Biltema ja pakkauksessa on vain muutama.). Oviin ja ikkunoihin tulee vielä sisälle raamit. Ja myös ulkopuolelle.

Kurkistus WC/kylppäriin - upea kukka seinällä ja sen takana harmaasävyinen keittiö.
Kylppärin lattialle tulee tummahko oikea laatta, kukkaseinän vastapäinen seinä tarvitsee vielä pintansa, sitä ei vielä valikoimassa ollut. Niinpä lattia odottaa laittamistaa siiheksi, kun toinen seinä on kunnossa.
 Makuuhuone on harmaa-pinkki.
 
Lattia on tässä tilassa tapettia - uumoilen, että ei kauaa siistinä kestä, mutta on helppo vaihtaa muuksi, kun tilanne vaatii.

Kuvassa (ainakin minun kone näyttää) tuo ikkunaseinä on lila, mutta se on oikeasti hiukan kimaltava pinkki ;). Ikkunseinän nurkasta tulee portaat ylös vintille, niitä portaita alan seuraavaksi  muodostaa.
 Keittiö ja sen kaverina olohuone toiselta suunnalta.
 Ja niinkuin elävässä elämässä, "vain lattialistat puuttuvat"... ja välikatto ja varsinainen katto, ja ikkunankehykset ja ovenkarmit ja katon pianosarana ja,ja, ja,ja...

Semmoinen sunnuntai - kiitos Riitalle suuresta avusta, mukavasta flow-aamupäivästä! Ensi viikonlopulla onkin reissu Tammisaaren kautta Helsingin Suureen Snadiin. Toivottavasti näemme siellä!

PS: kaiken liimasin Erikeeperillä. Toivon totisesti että tapetit pysyvät seinillä!

100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 204/100 Hiirivaatehtimossa

Olen jo  100%lla  ylittänyt aikomukseni, ellei Tyttären patistamaa ostosreissua (kasvien merkkitikut ja lasilaatikko) lasketa mukaan. Yhtä hyvin voin aloitaa ajanlaskun siitä päivästä uudelleen,  mutta olkoon tänään kuitenkin siis tässä hankeessa päivän nro 204.
Eilen vaatetin Herra Hiirun ja pyörätuolissa istuvan Nuoren Miehen.
Tänään tapetoidaan ja suunnitellaan huomista Raunistulan kerhon iltaa.
Pyörätuolissa istuva Nuori Mies sai hiusut kerhomme Riitan käsistä, paita ilma hihoja on tehty Mieshenkilön sukasta. Hihoja ei tai tulla, sen verran on lämminverinen hiiri tämä yksilö.

Alla oleva Herra Hiiru sai eilen tumman takin päälleen. Sen verran arvokas reissu on tulollaan. Saappaat/kengät (ja myös h o u s u t) puuttuu. Mitään niistä ei ainakaan minun käsistäni synny...
Eikä näy suutakaan vielä - millainen on hiirten suu ja missä kohtaa?

 Huomista prosessia varten tämä satsi.
Ja Vanha Talo saa tänään ainakin johonkin huoneeseen tapetit.
Ihan täydellinen suunnitelma - toteutus voi olla toinen - mutta: haittaakse?

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Tapetin valinta ON vakava asia

Näin meni sunnuntai. Ihan kuin  jotain isompaakin tekisi.
Tyttären kanssa oli pari viikkoa sitten tapetinhakumatkalla ja tänään sitten mallattiin, mitä mihinkin huoneeseen laitetaan.

Olohuone: Lintutapetti, lautalattia
Keittiö: tuossa olohuoneen jatkeena, Ikean keittiökalusteet tulevat tähän, kestävät leikin hyvin.
Ja Herra Hiirikin siinä, jolle tein nenän ja silmät tässä välissä kun ikkunoiden maali kuivui. Herra Hiiri liittyy Raunistulan kerhon jouluprojektiin, siitä sitten myöhemmin.
Kylpyhuone (ylh.oik.) saa laattalattian.
Makuuhuone (oik.), harmaa lattia, pinkkiä seinille.
 Tässä vähän kaikki näkyvissä: keittiö, lautalattia, ja kaakeliksi tuota samaa kuin on kylppärin lattialla. Mahtaako Neiti Neljävee tykätä?  Äitinsä kumminkin tykkää...

 Olohuone-keittiö kokonaisuus: lautalattiaa.
Sitten pitää suunnitellla valaistusta. Led nauhaa, warm sun pitäisi löytää. Nyt pitää välillä siivoilla.


Välilattia/katto ja portaat - siinäpä pulmaa kerrakseen!

Tämän päivän saldo tässä: pensseli käteen klo 06.30 ja ikkunanpuitteissa on nyt ns lopullinen maali. Sitten piti havainnoida, millainen hökötyksestä tulee, kun siihen tulee vinttiä varten sisä/välikatto. Tein paperista kaavat, maanantaina leikkaan kerholla mallin mukaan vanerista kunnon version. Saan porrasaukon samalla kertaa sahattua kunnolla  jollakin tavalla.
Talon katto oli sen saadessani kokonaan kiinni. Minäpä laitan meinaan yritän laittaa kattoon pianosaranan, niin että toiselta puolelta katto aukeaa.
Aika pieni ja matala tila tulee vintistä. Mutta Neiti Neljävee varmaan saa sinne jotain  mahtumaan, näin uumoilen.
 Alunperin tässä talossa oli  kaksi kerrosta siten,  että nuo pienet ikkunat olivat yläkerran ikkunat.  Revin sen kerroksen heti pois, oli liian paksu ja huoneet liian matalat. Huonekorkeutta jää nen verran, että näyttää 1:12 mallilta ja tuo leikittävä tila on sitten tilava ja korkea huonetila.
Vintille johtaa portaat, joiden kanssa taitaa tulla hiki.
 Yrittelin Bilteman tikusta saada passelia kulmaa tuonne lattitasolle, mutta ei niin ei. Suunnitelma on tehdä Bilteman tikuista avoportaat, ei kaiteita, melkein siis tikkaat.
                                         Mahtaako tämä   i k i n ä   valmistua?

lauantai 3. lokakuuta 2015

Vanhan talon kunnostus - Osa 3: Ikkunaraamien valmistus

Mitä sitä muuta lauantaina aamulla klo 6.00-8.30 tekisi kuin Vanhan Talon ikkunoita? Meinasin ensin, että käytän pikkuproxonin sirkkeliä, kun ikkunoit aon kahta kokoa ja kumpaakin kaksi, mittaan ja mallaan molemmat ja sitten sahaan minisahallani. Kuinkas kävi?
Joka hemmetin aukko on ihan oma yksilönsä ja niinpä käytin aamuni ensimmäiset 2,5 tuntia Bilteman laudan pikkoamiseen leikkurilla. Ei kivaa hommaa, Bilteman lauta on kovaa tavaraa leikkurityöstöön.
 Nämä maalataan ja hiukan varovasti hiotaan paikallaan ja sitten taas maalataan. Sitten niihin tulee vielä nuo sivulaudat. Mietin juuri että laitanko jiiriin vai menenkö aidan alta...
 Ei kannata suurentaa kuvia - jälki on tyyliin "hyvää niinku meinasin, mutta liki priimaa tuli".
Olen näistä ihan tyytyväinen, taas on yksi vaihe tehty pykälää eteenpäin.
Onneksi oli työmaan likellä myös huussi...

Vessapaperiteline on  tuikkukynttlän kuori. Pytty on injektioneulojen tuhoamis/säilöntäpurkista.
Ja nyt Kirjamessuille!