perjantai 27. marraskuuta 2015

Markkinahumussa tavataan - 28.11. on kiva päivä!

Jos joitakin kannattaa käydä katsomassa, se on Turun Aboa Vetus museon  upea nukkektonäyttely. Siinä sivussa harrastajat ovat saaneet mahdollisuuden Nukkekotijoulumarkkinaan. Toivottavasti tapaamme - museon aulassa 28.11. järjestettävään markkinatapahtumaan on vapaa pääsy!
Olen siellä mukana Raunistulan nukkekotikerhon pöydässä. Omaa kehittelyäni ovat Sekakuoro Hengarien jäsenet ja teemaan sopivat kortit, joissa on mm irrotettavia pikkuisa talofiguureja ja osasta on tehty rinta/laukku/huivikoru.
Sekakuoro Hengarit on esiintynyt ensimmäisen kerran kesällä 2008. Kyseessä on aluneperin nukkekotiin suunniteltu pystynaulakko (kuvassa hahmolla on päällään 1:12 kokoinen villaneule).  Kuorolaiset ovat toimineet naulakkotehtävänsö lisäksi myös elävässä elämässä  mm pöytä/paikkakortteina (malliksi Istu Tähän hahmo) ja  viimeksi kuoron komein mies ja viehkoin naishahmo olivat hääjuhlassa morsiunparin pöydässä.
 Paikkakortin voin itse kirjoittaa ja liittää hahmoon minipyykkipojalla.
Tarjolla myös kortteja (malli Titityy vasemmalla ja oikella malli Huvila).
 Näistä korteista nukkekotiharrastajaa taatusti kiinnostaa käytetyn liiman määrä. Ei huolta, talofiguurin saa helpolla irti jatkotyöstämistä ajatellen.

 Korteista on myös malli, jossa lintu / talo on varustettu neulalla eli niitä voi pitää rintakoruna/laukkukoruna - mukava pikkujoululahjaksikin!
 Sekakuoro Hengarien joulunalustoivotus: Tapaamisiin markkinoilla!




tiistai 24. marraskuuta 2015

Valoa!

Olisipa taas järkikulta pelannut, kun  valmistelin Vanhan Talon välikattoa. Ehdin päälystämään sen ENNEN sähköjen vetoa... Tyhmistä tyhmin juttu.
Nyt on lamput paikallaan - ja sählkjohdot pitkin vintin lattiapintaa.
Tosi on.
Pitää päälystää lattia uudelleen jollakin vaikka kontaktimuovilla.
Tässä yksi lampuista, ihan lemmikkini.
Keittiön valo.

Vielä on matkaa maaliin. Sähkötöitä riittää, kattotyötä riittää, saranat sentään paikallaan, kiitos kerhomme Istolle kuuluu tästä.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mitä vielä tarvitaan yhteen taloon!

Alkaa olla todellinen H-hetki käsillä. Vanhan talon välikerros on muuten ihan sopiva (toinen versio), mutta siitä puuttuu porrasaukko.
Vintin lattia on "lautaa", siis pala tapettia Bauhausin hyvistä kokoelmista. Mittasuhde on iso, mutta se ei noin pienessä vinttitilassa haittaa. Pieni leikkijä ei asiaa mitenkään isommin merkille pane.
Tuonne reunaan huomenna kerholla porrasaukkoa sitten...
Valaistus siintää mielessä, sen jälkeen katon saranointi.  - Onneksi on taitavia ystäviä, joilta saa apua.
 Yhdet verhot sain siihen vaiheeseen, että mitta pitää tarkistaa, liukuvat, kunhan lyhennän.
 Mieshenkilö vei minut lauantaina ulos syömään - sieltä nappasin Vanhan Talon keittiön valot mukaan:
 Kattopalat maalattiin toisen kerran.
 Ja ikkunanpuitteet ovat nyt ulkopuolelta valmiit.
Tämmöinen viikonloppu!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Ehtiikö jouluksi?

Vanhan talon kunnostuksessa alkaa iskeä paniikki. Tänään sain Mieshenkilön avuksi (varaus oli tehty kaksi viikkoa sitten...) ja edistyimme ihan hyvin. Verhotankoja varten mm  koukut paikalleen.

Tässä keittiön maisemaa.  Verho on ensimmäiseltä verhokurssiltani, jonka piti Turussa Elina Kalli jo melko monta vuotta sitten. Onneksi oli sopiva.
Ongelmitta ei varmaan missään nukkekotiprojektissa päästä. Niin tässäkin. Yksi monista:Välikatto oli (itse mittamani ja kerholla Ninnan avulla sahaamani) liian pieni, sentti puuttui kummastakin suunnasta. Onneksi tänään Bauhaus auttoi ja uusi pala on nyt "telakalla".
Uusi pala odottaa pinnoitettaan. Läästin koko palan toisen puolen, sen käsittelemättömän, ensin Erikeeperillä, kun oli tuo toinen (vintin tuleva lattia) hiukan sellainen huokoinen. Huomaatteko mitä puuttuu? No porrasaukko... Se pitää osata itse sahata, kun Bauhausin sedällä oli iso jono odottamassa. Alla vanha välikattopala mallia antamassa.
Alla  olohuoneen ikkunaa. Voi olla, että tulee hankaluuksia, kun tämä rullaverho, kuten myös keittiössä oleva, ei ole toiminnallinen.  Verho oli vanhaa tekoa ja käytin hyväkseni. Laitan sitten makuuhuoneeseen ja kylppäriin sellaiset, että niitä voi vetään eteen ja sivulle. Se on nähty, että Neiti Neljävee tykkää niin tehdä.
 Kylppäriin tulee IKEAn kalusteet. Hiukan tuunasin...

Mieshenkilö suoritti kattopalojen maalauksen. Sain myös sahausapua ulkopuolen ikkunanpuitteisiin. Kaikki on nyt kertaalleen maalattu Neiti Neljäveen äidin toiveen mukaisella värillä.
 Välikatto paikalleen, sitten lamput...
Onneksi on vielä muutama viikonloppu jouluun.

torstai 5. marraskuuta 2015

LVI - töissä. Liimavinkin tarpeessa!

Ostin kokeeksi Vanhaan Taloon  keittiöön hanat. Taidan laittaa samanlaiset kylppärin ammeeseen ja lavuaariin.
Mikähän liima olisi paras yhdistämään hanat ja tuon IKEAn kaapiston? Lujasti!
 Hanasto pitää todellakin saada hyvin kiinni, koska olen varma  että hanoja "väännetään". Jokin kaksikomponenttiliima vai? Hyllykkö saapi kelvata. On tarpeeksi matala, ei vie näkyvyyttä huoneesta.
 Tässä hanasysteemi:  On kooltaan 1:12 ja hiukan liian pieni tuohon IKEAan, joka lienee 1:10. Mutta tulevaa leikkijää ei haittaa!
Keittön verhoa kokeillaan.
 Ei kannata tarkastella sen ihmeemmin ikkunampokia, niitä pitää vielä viimeistellä...
 Makuuhuoneen mallailua, tikkaat ei ole vielä liimattua. Vanhaan Taloon tulee myös Vanha Sänky.
 Olohuone kaipaa kalusteita. - Tämmöistä tänään.


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Laatoitus vasta vaikeaa on...

Tänään H-hetki: keittiön laatoitus.
 Laatat tilasin netin kautta: Tiles in Miniature,  hyvä valikoima, nopea ja uskomattoman hieno palvelu! Voit kurkkia oheisesta linkistä: tiles in miniature
 Tuonne tyhjään kohtaan tulee alla oleva hyllykkö.
Tunnistatteko mistä se on? Siinä on ollut niitä puisia pieniä taloja, jotka taannoin loppuivat Tiimarista heti kätelyssä, kun kun nukkekotikansa kävi ne hamstraamassa. Tikkaat vievät aikanaan vintille sitten.
Näin tänään!