lauantai 23. kesäkuuta 2018

Tasavuotisjuhannus

Villa Charlotten Rouva oli lempipuuhassaan. Omien perinteidensä mukaisesti teki koekattausta jo juhannusvikolla juhannuspäivän juhlaaa varten. Aatto sai hänen puolestaan tänä vuonna soljua vähemmällä. Rouvan oma syntymäpäivä osuu parahultaisesti juhannuspäivälle, ja se määritti nyt koko viikonlopun ohjelman.
-KUULETKO SINÄ, korotti ääntään, kun Herran  keskittymiskyky oli enemmän meneillään olevissa jalkapallokisoissa. -Nyt tarvitsen sinua tänne kommentoimaan.
Herra huokaisi, nousi  tuolistaan ja asteli keittiöön.
Ei tosin ehtinyt edes kunnolla katettua pöytää katsoa, kun oltiin jo seuraavassa vaiheessa.
-MITÄ IHMETTÄ TUOLLA PIHALLA TAAS TAPAHTUU, kuului, ja Herra saattoi päätellä päivän rauhan menneen sen sileän tien.
-Mitä tuo hirveä asuntovaunu tekee minun arvokiinteistöni pihalla, enkö jo viime vuonna todennut, että se on tuhottava?
Tomerasti otti Herraa käsivarresta ja  työnsi terassille tätä kauheutta katsomaan. 
-No tuohan on tuo Tanen retrovaunu, yritti Herra, sehän liittyy siihen sinun downshifting tuvan varustukseen. Rauhoituhan nyt ja katso, mitä sen edustalle on ilmestynyt.
-Mitä sinä nyt yrität, aloitti Rouva, mutta kun ehti silmänsä siirtää Herran osoittamaan kohteeseen, olikin tilanne ihan toinen.
-Mitä sinä olet nyt löytänyt, henkäisi ja siirtyi lähemmäs. -Tämähän on perinnekaluste, kahden istuttava keinu. Ja mitä siinä on tuossa...
Keinu on Nukkekotiyhdistyksen perinnekalustesarjan nro 1 (itse koottu ja maalattu) ja siinä somisteena on Pirja Karjalaisen valmistamat hienot unikot, puhelin ja Ipad! Ja unikoissa mukana hieno keraaminen maljakko. Kiitos Pirja!
Olipa Herra kerrankin onnistunut yllättämään - keinu oli hankittu vaivihkaa ja kaiken kukkuraksi se oli Tanen kunnostama - asia, jota Rouvan oli vaikea uskoa. Ja mitä siinä olikaan lisänä? Unikkoja kauniissa keramiikkamaljakossa ja uusi Iphoe ja Ipad.
 Rouva kapsahti Herran kaulaan tästä hyvästä, otti saamansa lahjat kainaloonsa ja tyytyväisenä totesi itsekseen, että oli kannattanut hienovaraisesti Herran allakkaan kirjoittaa muistutella tästä tärkeästä päivästä...
 -Laitan juhannuspöytään nuo vanhat kauniit lautaset, höpötti taas tohkeissaan, kulki pöydän ympäri, katseli unikkojaan,  mielikukkiaan. Käänteli maljakkoa niin, että kukat pääsivät varmasti edukseen.
 Keittössä oli pöytä koreana - ja ottaen huomioon, että tämä oli vasta arkviikon koekattaus, saattoi Herra olla mielissään, koska tiesi, että ainakin kahtena päivänä saisi kokea puolisonsa aistikkaan kattauksen ja tunnetusti makoisat ja runsaat tarjoilut.
Katsoi sitten ihmeissään ruusukoristeista kakkua ja totesi (viisaasti kuitenkin vain itsekseen), että  kakkuun kiinnitetty luku ilmaisi vuosia hivenen viisi vuotta vähemmän kuin Rouva itse asiassa juhannuspäivänä saavuttaisi.
Pöydän  koristeena on  muistona 5 vuotta sitten vietetyn syntymäpäiväni kakku ;)
-No niin, touhotti Rouva, nyt sinun pitää auttaa minua käynnistämään tämä Ipad ja Iphone, jotta ne varmasti ovat kunnossa, kun vieraat juhannuspäivänä tulevat. Tänään sitten koemaistamme menun herkkuja Pankinjohtajan ja hänen vaimonsa kanssa. Varsinaisena juhlailtana tarjoilen lisäksi lämpimän ruuan ja vieraitakin tulee enemmän. Voisitko vielä mennä koirien kanssa ulos ja noutaa Huikka ja Kulauksesta vielä tilaamani viinit?
Jo vain sopi Herralle, joka päätti soittaa ystävälleen Pankinjohtajalle saman tien. Kävely hyvässä seurassa piristäisi ja miksei voisi nauttia yhden näkäräisenkin samassa kun viinit noudetaan.
Päivän katastrofi oli vältetty, Tanen asuntovaunun tuoma haitta oli hetkeksi ainakin unohdettu...

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Kesää Pitsilinnassa

Arkkitehdin kodin keittiöremontti on likimain valmis (tämä mies ei ole koskaan ihan tyytyväinen ennen kuin olo siltä tuntuu - ja vielä oli jotain ajatusta kaihertamassa).
-Mutta juhannus ollaan rauhassa, tuumi tämä tarkkaa työtä arvostava ja alkoi suunnitella torireissua, sillä juhlaan tarvitaan hyvät perunat ja aika annos silliä!
Arkkitehti asuu Puolisonsa kanssa Pitsilinnan ylimmässä kerroksessa.
Keittiössä on kunnon koneet ja keräilykohteisiin kuuluu pariskunnalla mm retrot kahvikannut.
Keittön takana on kodinhoitohuone
Tiiliseinä haettiin esiin tiskialtaan taustaksi.



                                            Makuuhuone ja sen vieressä lukusoppi
                                                          Hyvää juhannusta!