-Ensinnäkin, totesi Galleristi, haluan että laitamme kanaverkkotollukan kaikkiin ilmastointireikiin, jotta pääskyset eivät tule sisään. Oletan että Tane ei sitä kuitenkaan ole "kiireiltään" tehnyt. Toiseksi, haluan kerrankin käyttää aikaa tarkastellakseni, josko löytäisin sieltä vaikka jotain Galleria Bastetiin sopivaa.
Jo vain lähdettin vintille, mukana kasvosuojus, vettä ja innokas mieli.
-Kyllä kannatti tulla, henkäisivät Arkkitehti ja Puoliso yhtaikaa. - Katso mikä aarre!
Ja niinpä kertääntyivät kaikki kolme tämän merkillisen tuolin äärelle (Tane oli jo siivoustalkoissa sitä ihmetellyt ja yrittänyt kantaa roskiin, mutta - onneksi - kaukonäköinen Villa Charlotten Rouva oli estänyt. Hän kun näki siinä potentiaalia oman arvokiiinteistönsä patiolle).
-Tässä on ilmiselvä hooded chair, totesi sisustussuunnittelijana asiaan perehtynyt Arkkitehdin Puoliso. - Kuinka sattuikaan, juuri taannoisella Lontoon matkallani näin näitä Victoria ja Albert Muesossa.
- Tämä on kyllä esillepanon arvoinen, mikseipä oikein järjestettäisi konserttia asian kunniaiksi, innostui Galleristi ja käveli tuolia ympäri.
Päättivät sitten tarkastella vinttiä muutenkin, koskaan ei tiedä, mitä aarteita löytyy...
Vintti oli aika hyvässä järjestyksessä, koska taloyhtiössä oli vieraillut arvovaltaisen sisustuslehden toimittaja.
Vintti on As Oy Pitsilinna - Spetsborg Ab taloyhtiön kaikille avoin vintti. Siivoustakoiden jälkeen siellä jopa pääsee kulkemaan.
Vintille olen sijoittanut "aarteita," joille ei juuri nyt ole varsinaista taloa/huonetta/asuntoa. Niitä voi tarvittaessa ottaa muuhun käyttöön, kun tarvetta tulee!
Ja tässä todella, Lontoon kesämatkallamme törmäsin viime viikolla David Kirknessin hooded chair -mallistoon. Riemullani ei ollut rajoja, kun oma 1:12 tuolini lopulta sai taustansa. Olen omani jostain nukkekotihuutokaupasta vuosia sitten ostanut, valitettavasti en enää muista, mistä. Minua kiehtoi sen malli ja materiaali.
Alla pari muutakin mallia ko taiturin kokoelmasta:
-Kyllä nyt saan tästä oivan uuden näytteille asetettavan kalusteen, iloitsi Galleristi ja ehdotti, että tarkastuksen jälkeen siirryttäisiin Galleriaan ja nautittaisiin lasit hemeilevää. Päätettiin kutsua paikalle myös Villa Charlotten Rouva, jolla voisi olla tiedossa, mistä ko tuoli oli vintille päätynyt. Olisi hyvä tilanne allakoida tuleva näyttely ja varata siihen myös musiikkiesitystä.