maanantai 2. joulukuuta 2024

Tuunauksen iloa - Nukkekoti Pikku-Riimi pääsi uuteen kotiin

MIkään ei voita yhdessä tekemisen iloa ja sen jakamista. Raunistulan nukkekotikerholla tuunasimme kerhon tiloista löytyneen vanhan nukkekodin ja 2.12. veimme sen uuteen kotiinsa Runosmäen monitoimitalo Riimiin. Siellä se asettui leikittäväksi taloksi seurakuntasaliin.

Talo ennen



Talo nyt
Makuuhuone

Lastenhuone

Olohuone

Keittiö

WC-tila

Joulumieltä kaikille - yhteisen tekemisen tuoma mukava tunne on liki voittamaton!
Mukavaa joulunodotusta blogissani piipahteleville.

torstai 28. marraskuuta 2024

Joulu ikkunalla

Sain mahdollisuuden somistaa oman kotiapteekin Turun Martin Apteekin ikkunaa jouluteemalla. Pienen näyttelyn nimi on Tule joulu kultainen. Mukana on vanhin roomboxini Mummonmökki (v 2008), Joulupukki Korvatunturilla, Nils Nikkari työpajallaan ja kotiamme jo monta vuotta joulun aikaan koristanut lyhty, jossa pikkutontuille luetaan iltasatua.

Mummonmökin joulusauna valmistumassa.
Mummonmökin tupa
Mummonmökin huusi ja lastenlasten kesähuone.
Joulupukki Korvatunturilla

Lasten iltasatu
Nils Nikkari puuhissaan


Mukavaa joulunodotusta!











torstai 31. lokakuuta 2024

Halloween ei jätä kylmäksi


Villa Charlotten Rouvan päivästä alkoi heti aamusta alkaen kehittyä  t o d e l l a huono. Aamun askarrusten jälkeen, mattoa tuulettumaan viedessään koki pahan järkytyksen. Meni keittiöön peräti lenkkitossut jalassaan ja keskeytti puolison aamulehden lukemisen kertaheitolla.

- Nyt minun on saatava tähän asiaan loppu. Mitä ihmettä sinä olen antanut luvan tehdä? Arvaan kyllä, että olette Huikka ja Kulauksessa kupposen äärellä jotain sopineet! Siirsi lehden, kahvikupin ja puoliksi syödyn viinerin pois näköpiiristä. - Siinä meni viineri ja päivän uutiset, mietti Herra itsekseen. Nousi kuitenkin ja siirtyi vaimonsa perässä terassille.


- Katso nyt! Koko piha on pilalla, kaiken maailman härveleitä levitetty. Ja entäs meidän arvokiinteistön alapihan edusta? Kortteliravintolan (muille korttelikapakka) edusta? Mitä siellä on? KATSO NYT!

- Älähän nyt vaimokulta, onhan Halloween ja perinteisesti Huikka ja Kulaus järjestää teeman mukaan ohjelmaa, totesi Herra. 

- Joku istuva luurako karkoittaa kaikki asiakkaatkin! Ja kenen luvalla on käyty dekoreeraamassa minun kodinhoitohuoneeni? Kuka sinne on päääsyt? Älä sano mitään, tiedän jo, Tane tietenkin, hänenhän piti hoitaa seinien maalaus ja nyt siellä on tikkaat ja maalit ja nuo hirveät valot. 

-Ja miksi minun elegantti joulun dekoreeraukseen tarkoittamani valoteos on esillä? Sano minulle, miten tämä on mahdollista? Ensin oli pihalla ja nyt se luuraa kodinhoitohuoneessa! Miten sinä tämän selität?

- Eihän siinä mikään selitys auttaisi, mietti Herra ja odotti, että vaimokulta vetäisi hiukan henkeä.

- Kieltämättä Tane tuntui tehneen melko omintakeiset ratkaisut, totesi, mutta ei tilanne nyt ihan paha ollut, kun miettii, että Halloweenina saakin hiukan "revitellä".

- Kuukaash pojat, sanoi Tane näkäräisen äärellä Huikka ja Kulauksen tiskiltä. - Eiköhän tämä tältä erää riitä, kuva valot on ripushtettu ja ollaan jalojen juomien äärellä. Annetaan nyt Rouvan ja Herran hieroa sovinto. Eiköhän oteta taash!

Illan tullen laskeutui rauha. Rouva sai tingatuksi kodinhoitotuoheeseen hiukan kalliimmat tapetit. Sen verran Herra tiesi, mistä langasta vetää. Ja kieltämättä tunnelma kurpitsavaloissa olikin ihan mukava. Ja mikä eniten Rouvaa, innosti oli esille tullut ajatus (varsinainen lepytys), että Rouva ottaisi tästä Halloween-teemasta oikein perinteen ikään kuin laajemmalle kulmakunnalle. Ensi vuonna voisi olla vaikka naamiaiset. Ja sekös Rouvaa innosti!

                            Mukavaa Halloweenia blogissani piipahteleville!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Etsintäkuulutus: nukkekodin leikittäviä kalusteita etsimässä

Raunistulan nukkekotikerhon entisen pannuhuoneen suojista löytyi komea vanha talo. Päätimme  peruskunnostaa sen. Maarian kirkkoherran toiveen mukaisesti siitä tulee leikittävä nukkekoti seurakunnan tiloihin. Kaipaamme kalusteita, jotka kestävät leikin - onko sinulla varastoissasi ylimääräisinä? Kokosuhde on 1:12. 

Tässä kuvassa pohjamaali on vedetty kertaalleen, vaati kaksi kierrosta.
Harjakorkeus yläkerta 28 cm, sivut 19, alakerta huonekorkeus 22 cm

Alkuperäiset värit olivat melkoisen räväkät - esim alakerran tilojen 
sisäkattoja ei ollut käsitelty mitenkään.
Kapean pikkuhuoneen taakse oli tehty väliseinä ja se poistetiin - tila tuollaisenaan ihan hyödytön.

Tässä kuvasssa apuna on hiukan vanhempi "talkkari". Kapean pikkuhuoneen taustaseinä irrotetaan.

Tässä se nyt odottaa jatkotyöstämistään - kesän aikana valmistuu ikkunanpokat ja ovenpielet. Elokuussa talo siirtyy Raunistulan kerholle tapetointia ja sisustamista varten.

Viestittele, jos sinulla olisi vanhoja leikkimisen kestäviä kalusteita. 
Kiitos jo etukäteen!










maanantai 1. huhtikuuta 2024

Kevättä rinnassa

Päätin ottaa ihan sattumanvaraisesti muutaman kuvan nukkekodeistani. Mitähän tuli esille? Ensin piipahdin Villa Charlottessa, tehtailija ja rouvansa olivat kattaneet jälkiruokajuomat esille.

As Oy Pitsilinnassa on vietetty pääsiäinen. Tässä näkymiä kuudenteen ja neljänteen kerrokseen.

Kuudennen kerroksen arkkitehti ja puolisonsa sisustussuunnittelija viettävät pääsiäistä hyvin rauhallisesti. Kun toiset jo kattavat lounaspöytää, he nauttivat hitaasta aamusta croissanttien äärellä.

Neljännen kerroksen leskirouva nauttii pääsiäismaanantain kahvista hyvän ystävänsä kanssa.

Pöydällä näkyy myös iPhone, josta tarkistetaan seuraavan juhlan, vapun sijottumista. 

Mummolassa ollaan iloisina. Joulukuusi saatiin vihdoinkin pois ja kohta tilalle asettuu Mummon kaunis rottinkipöytä ja yksi seinävalaisin. Sen jälkeen Mummola siirtyy omalle "tontilleen".
Mummolan "tontti" näkyy Lundia-hyllykössä.

Mummolan keitiössä taidetaan keittää hernekeittoa?

Mummola odottaa siirtoaan.


Sitten pääsen askartelemaan. Nukkekoti Väinölän hieno pääsiäismuna odottaa - sen sisällön koostaminen on seuraavana haasteena.


                                 Mukavaa suklaansulatusta kaikille blogissani piipahteleville!




perjantai 24. marraskuuta 2023

Vanhan talon muodonmuutos - Mummolan jouluvalmistelut ovat alkaneet

Tässä talossa asuu Mummo. Mummo arvostaa perinteitä ja hänen mielestään joulukuusi saa olla esillä vaikka jo marraskuun lopusta alkaen. Mummo pitää puuhailusta. Päivät kuluvat mukavasti, kun on tekemistä. Niinpä hän päätti aloittaa joulun mahdollisimman aikaisin. On siis joulukoristelun aika. Perinnepuuro ja piparit ovat valmistumassa. Niitä ehditään tehdä ja nauttia monta kertaa ennen aattoa.

Mummolan jouluvalmisteluja voi nähdä  Turussa oman pitkäaikaisen kampaajani Helin liikkeessä 

Ennen

Tämä talo tuli elämääni vuonna 2018. Alkujaan löytötalossa ei ollut takaseinää. Pinnat ovat tässä jo ”esillä” eli vanhat maalikerrokset ja tapetit on poistettu. Talon historiaa en tiedä. Se on löytötalo, johon törmäsin vuonan 2018 (ennen korona-aikaa). Eikä talo heti ollut minun. Jouduin odottamaan, että sen itselleen saanut luopui hankkeesta. Talo oli huonossa kunnossa. Portaat ovat metallia, hivenen suuret 1:12 mittakaavaan, mutta tiesin heti ne nähdessäni, että tästä talosta tulee minun taloni… Runko oli melkoisen pahassa jamassa.  Metalliset portaat lumosivat minut heti. Ne ovat talon takaosassa.

 Selvästi näkyy, että takaseinä on ollut joskus paikoillaan. - Mihin lie joutunut?
Tässä ei vielä ole puhkottu yläkerran huoneisiin ikkunoita.

Mielessäni näen papan, joka on sen rakkaudella lapsenlapsilleen tehnyt. Talosta puuttui takaseinä ja ikkunoita oli vain alakerran huoneissa. Talon alla on selvät merkit siitä, että se on seissyt omilla jaloillaan. Katon takaosan räystästä ei ollut (eikä tullut). Päättelin sen johtuvan siitä, että talo on saatu siten mahdollisimman lähelle seinää. Talon on 1:12 kokoa  -  Leveys 65 cm (kattoleveys) - Korkeus  54 cm (harjakorkeus)- Syvyys  28 cm
Talossa ei takana ole räystästä  (takaseinä siis oikealla). Näin on talo saatu aikoinaan mahdollisimman lähelle seinää. Näin luulen. Tässä jo puhkottu yläkertaan ikkunat.

Tässä kuvassa on jo aika lailla ehditty tehdä hommia. Katto, laittia ja tapetit paikoillaan ja uusi takaseinä samoin. Uudet ikkuna-aukot yläkertaan on puhkottu.   Yläkerran sisäkatto on tilaustyönä tehty. Meillä kotona on samanlaiset katot (kerrostalo v 1953). Yläaulan oma lempparini on ikkunan edessä olevat ”Artekin Bellit”, jotka taitava nukkekotikerhokaverini minulle messinkitangosta sorvasi. Jaksan istua ja tuijotella niitä ihan loputtomasti.  Takaseinään tuli  korkea porrasikkuna. Tykkään siitä ”Ihan sikana”, niin kuin nuoriso sanoo.

Kapean eteisen ja pitkään miettimäni WC:n ratkaisin siten, että eteisen takaseinällä on ovi, josta mennään WC:hen. Oikeasti ovi ei aukea.



Keittiö on pieni ja siellä on vanha puuhella ja sen rinnalla sähköliesi. 


Joulukoristeet on otettu esille. Mummon mielestä niitä pitää olla paljon.

Meet and greet Mummo
 Mummo on merkkitietoinen – Marimekon Iloinen -mekko on hänen lempiasunsa. Mummon on valmistanut nukketaitelija Päivi Varis. Mummo on ensimmäinen varsinainen nukkehahmoni.

Remontin jälkeen olo on mahtava

Remonttiin liittyi takaseinän valmistaminen ja sen ihana korkea ja kapea porrasikkuna, yläkerran ikkuna-aukkojen puhkominen, ovien ja ikkunoiden karmien ja ikkunoiden valmistaminen. Ikkunalasina on piirtoheitinkalvoa. Kaikki pinnat sisältä ja päältä hiottiin ties kuinka monta kertaa, pohjamaalattiin ja sisäpinnat tapetoitiin. Käytin niissä elävän elämän tapetteja.

 Huonekaluista osa on itse tekemiäni:

 Keittiö: puuhella, sähköliesi, tiskikaappi, viisto yläkaappi

Alakerran aula: ruokapöytä (nukkekotikerholla valmistettu)

Yläkerran aula: Porin Matti ja pieni käsitöiden säilytykseen tarkoitettu kannellinen ”palli”

Makuuhuone: sänky

 Muita kalusteita ja esim. valaisimia ja tarvikkeita olen hankkinut nukkekotimarkkinoilta ja suoraan tuntemiltani nukkekotitaitureilta. Kaikkia en tässä erikseen mainitse. Sähköistyksessä minua on auttanut veljeni. Sähköt toimivat kaukosäätimellä ja voin valita milloin mikäkin valo palaa. Tarkimmat sahaukset ja maalausteippaukset teki puolisoni. Lattialaudat ovat Bilteman maalinsekoitustikkuja.


Tontut ovat perinnepiirissä

Yläkerran makuuhuone

Jätteiden lajittelu on kunnossa.



Kiitos Helille ja 11. Hetki että Mummola pääsi esille kampaamon ikkunaan! 


Mukavaa joulunodotusta!


Ja kiitos teille kaikille taitaville kanssaharrastajille. Tein päätöksen, että en nimeä tekijöitä täällä, koska en muista kaikkia. Useat pienet aarteet ovat vuosia odottaneet esille pääsyä. 




sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Joulu on jo ovella

Oma pieni jouluikkunasomistukseni Kuinka monta yötä jouluun pääsi Turussa Ispoisten sivuapteekin ikkunaan. Esillä on tonttuja tupa, joka on tehty kynttilälyhtyyn. Sen vierellä on joulutori. Lisäksi mukana on Nils Nikkari, joulupajaa pyörittävä ystävällinen hiiri.

Joulutorilla myydään havupalloja ja kransseja.

Ihan pienimmille on aidattu oma alue.

Torilta on pääsy Toriparkkiin.


Nils Nikkari rakentaa nukkekoteja.
Tässä on runkona metallinen seinälle laitettava "hylly", johon laitoin aaltopahvia taustalle.

Nils Nikkari on ollut mukana Raunistulan nukkekotikerhon joulusomistuksessa muutama vuosi sitten.

Tonttujen tupa eli lyhty on toiminut joulukoristeena kotonamme jo vuosia. En ole hennonnut purkaa,  ja niinpä siitä on toivottavasti iloa apteekissa asioiville ja tietysti kenelle vaan ohi kulkevalle. Viime vuonna tämä kokonaisuus oli esillä oman kampaajani ikkunassa.
Mukavaa joulunodotusta!