lauantai 8. syyskuuta 2012

Vinttikatselmus

As Oy Pitsilinna-Spetsborg Bostad Ab:n syyskokouksessa oli päätetty, että rakennuksen vintti siivotaan. Villeimmät ideat vinttitilan hyötykäytttön ottamisen suhteen liittyivät oman punttisalin saamiseen, mikä aihe ei välttämättä ollut kokouksessa paikalla olleiden naisihmisten mieleen. "Minun on ainakin sanottava, että liikkeeni vuoksi tarvitsen varastotilaa melkoisesti", totesi Villa Charlotten Rouva, joka oli liiketilan omistajana oikeutettu olemaan kokouksessa mukana. Galleristi, Pankinjohtaja pariskunta, K-kauppias puolisoineen ja Kirjastonhoitaja taas olivat enemmän huolissaan tilan paloturvallisuudesta kuin mistään muusta.

 

 
"Kyllä meidän nyt pitää ensin  tutkia, mitä kaikkea vuosien varrella vinttiin on kertynyt ja sitten päättää, mitä kaikkea siellä ylipäätään voi säilyttää", sanoi Galleristi, jonka mielessä tila saattaisi joskus toimia jopa jonkin pienen näyttelyn paikkana. "Ehdottaisin, että palauttaisimme tänne oikean 50-luvun ilmeen pyykkinaruineen kaikkineen", lisäsi vielä. "Miten ihmeessä tuo yhtiön joulukuusikin on täällä", totesi ja vilkaisi sivusilmällään Taneen, joka oli kutsuttu paikalle ja joka uumoili vintin siivouksen jotenkin myös itseään koskevan.
 
 
"Nuo komeat kattoparrut pitää säilyttää", sanoi Galleristi vielä lopuksi ja katseli ympärilleen ihmetellen tavaran paljoutta.  "Nuo kangaspuut ovat minun, totesi K-kauppiaan rouva, "Olen aikanaan ne hankkinut eläkepäiviäni varten, mutta  tulikin mileen, että me voisimme täällä vaikka kutoakin", totesi ja katseli kysyvästi kokoustaviin naisihmisiin. "Olen harras käsityön ystävä", lisäsi vielä. 
 
 
 
    
"Minulla taas on  haasteena tuo mustapilkullisen kaluston kankaan vaihto", tuumaili Villa Charlotten Rouva ja mietti samalla, että kalustosta tulisi varmasti hänen liikkeensä vetonaula, sillä se edusti mitä parahultaisinta retrotyyliä - tyyliä, jota jatkuvasti hänen liikkeensä asiakkaat kyselivät.


         

"No voi ändå senten", huokaisi Pankinjohtajan Rouva, jolla vinttipöly aiheutti yskänpuuskan. "Mite jos me menemme hos oss och jag koka kaffe ja lite baakelssi på. Sen kan vi fortsätta teme möötte bättre vid bordet", tuumasi ystävälliseen tapaansa ja nautti kun saattoi hyödyntää kotitalousopettajan taitojaan tarjoamalla milloin mitäkin herkkuja. "Ei kai ole se niin nogo nukka, jos meile tuntu kaali, se on kaalilaatikko idag  på middag. Min make ville ha kaalilaatikko just idag. Men på kaffe ska vi ha tuore raparperipiirakka".



Kuvassa Pitsilinnan 6. ja vielä suunnitteilla oleva kerros ja ylin,  tarkastuskierroksella ollut vinttikerros.

3 kommenttia:

  1. Etsin ja etsin, mutta en löydä kohtaa, missä voisin liittyä blogisi lukijaksi. Olisi kiva, jos sellaisen lisäisit...:)

    VastaaPoista
  2. Olen kuukausia raivannut oikeaa vinttiäni, onneksi omissa nukketaloissani ei ole sellaista. Mutta ihania tavaroita Pitsilinnan vintillä on.

    VastaaPoista