keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Joulun aluspuuhia

"Kyllä on pojat meikämanne nyt tyytyväinen", kehaisi Tane, kun asteli Huikka ja Kulauksen tiskille ja pyysi olusensa. "Olen aloittanut jouluruokien hankinnan ja ushkokaa, että onkin hyvät hankinnat",  vihjaili itseensä tyytyväisenä. Villa Charlotten Rouva ja Herra olivat Lontoossa syysmatkalla ja Tanella oli ollut aikaa vain omiin puuhiinsa. "Mitähän sen nyt sitten on", kysäisi Opiskelijanuorukainen, joka tiskaamisen sijasta istui pianon ääressä ja soitteli kanta-asiakkaiden iloksi toivekappaleita. "Mitäsh jos shoittaisit Porshaita äidin oomme kaikki?", pyysi Tane ja  mainitsi sen olevan viiden pisteen vihjeen. Kun oikeat sävelet alkoivat kuulua, tepasteli Tane baarin nurkkaan ja paljasti oudosti poukkoilevan peitteen alta ostoksensa:


                                     

"Olette varman pojat kuulleet harrashtekanoista - minäpä aloin harrastaa posshuja", painotti ja kohotti kulmakarvaansa uuden näkäräisen toivossa. "Ja niin kuin saduissha sanotaan, kolme pientä poshua on nyt laatikosha",  ja osoitti tyytyväisenä lattianrajaan. "No me muut emme näe laatikossa kuin kaksi", totesi Baarin Isäntä ja  lisäsi, " Jos et ole tarkkana, iltapalasi menee parempiin suihin". Nimittäin yksi possu poloinen oli jo nälissään haistanut Tanen hot dog -annoksen ja  hypännyt pöydälle ja melkein onnistunut "kuuman koiran" tuhoamisessa.




"Nyt on Tane niin, että mitään joulukinkun alkuja ei minun kapakassani säilötä", totesi Baarin Isäntä ja ohjasti Tanen ja Opiskelijanuorukaisen viemään porsaat pois. "Luullakseni Villa Charlotten herrasväki palaa aamuyöllä Lontoosta, ja jos täällä on hiukankaan haisua possuista, meille ei hyvin käy" , lisäsi vielä.
Tane ei kauaa asiaa miettinyt. Omaan kotiin Rontti Simon ja Otto Kamun  (kissansa) seuraksi  nämä veijarit eivät sopineet, mutta miekkonen kehitti mielestään passelin paikan possuilleen:

 
As Oy Pitsilinnan  talonmiehen varasto sai nyt toimittaa karsinan virkaa. Hiukan alkoi Tanea asia tässä vaiheessa mietityttää, kun  valkeni, että paitsi possujen syöttämistä niin niiden jälkien siivoamisesta taitaisi  muodostua edulliseen joulukinkkulihaan nähden liikaa työtä. "Nooh niin posshusheni, ainakin nyt seuraavan yön shaatte olla täällä", totesi ja lähti hakemaan vielä yömyssyään.
 
Terveiset Lontoon matkalta, jonka aikana lentokentältä löytyivät pikkuriikkiset possut ja muutoin sitten pikkuostoja tuli tehdyksi lähinnä matkamuistomyymälöistä. Olimme matkalla kahden mukavan pikkupojan kanssa ja ostoja tärkeämpää oli heidän hyvinvointinsa takaaminen.

 
Ehdimme  kokea British Museumin muumiot, Natural History Museon dinot, Science Museumin hienoudet, London Eyen, Madame Tussaudin, Zoon ja tietysti Hamleyn lelutavaratalon. Kakiskerrosbussti ja maanalainen olivat ihan "ylivetojuttu". Onneksi pojat halusivat myös "maailman kalleimpaan tavarataloon ostamaan suklaata" - enkä vastaan pannut, kun  tiesin, että sen leluosastolla olisi nukkekotinäyttely. - Näyttelystä ei oikein voi puhua, mutta esillä oli valmistaloja, jotka oli kalustettu ihan tavanomaisilla valmiskalusteilla. Pari pientä hankintaa kuitenkin tein:


Mahdottoman aidon oloinen papukaija

Ilmiselvä työpöydän lamppu

Ja kuten edellisen matkan jälkeen, niin tämänkin kotiinpaluun yhteydessä minua odotti  mukava yllätys. Ihan oikean joulukalenterin luukku tuli Nilikentän minien Ainolta. Kiitos Aino - laitan odottamaan, vaikka kieltämättä sormet syhyävät... Laitan sinun luukkusi tulemaan marraskuun lopussa.


 

3 kommenttia:

  1. Näyttää olleen kaikinpuolin onnistunut reissu. tuollainen Kuninkaallinen Kultakärry on Nonnan talossakin lastenhuoneessa.
    Ai jai jai, miten mahtaa käydä possupoloisten kun Villa Charlotten rouva saa niistä "vainun".

    VastaaPoista
  2. Vai että ihan porsaita... täällä meilläpäin löytyy lampaita kellareista.
    Aikas mahtavia ostoja on Eijan silmä taas valikoinut. Lontookaipuu iski juur nyt!

    VastaaPoista
  3. Voi mikä ratkiriemuinen possutarina. Heh, heh, - ja tuo papukaija, voi että onkin elävän oloinen. Kukahan sen saakaan riesakseen, jos on kovakin puhelemaan :-)

    VastaaPoista