sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pikkuostoja - Small shoppings

Mitä olisi elämä ilman nettikauppaa, tässä tapauksesssa Nukkekotikirppistä? Aika kurjaa, väittäisin.
Joskus toki onnistaa ihan kivijalkakaupassakin, kuten  lauantaina kokousmatkalla pääkaupungissa piipahtaessani.
What would  my life be without the nice "www based flee market"? I must admit, though, sometimes one gets lucky  also when visiting the normal shops.


Kuvassa rekennusmateriaalia Sinellin myymälästä. Puisten neliöiden KILOHINTA oli muistaaksi 5 euroa. Tuo kitara on avaimenperä, muualta hankittu.

Viikolla sain postista Leskirouvan tyttärentyttärelle rattaat. Pitäähän mummolassa olla ulkoilua varten omat rattaat. Leskirouva hankki ne ihan itselleen, jotta sitten on aina rattaat käytettävissä, kun pikkuneito tulee kylään.

Rattaat on Nukkekotikirppikseltä, Karoliina/Toni Nenoselta. Mahtavat. 

Mukana olivat tuo laukku ja paketti Pampersseja. 

Sen sijaan:
Suruni oli suuri, kun  Nukkekotikirppikseltä huutamani hienot kattorosetit olivat  murskaantuneet Ietllan rattaissa.

Onneksi niiden taitava tekijä, Kati, lupasi tehdä uusia.
Niitä odotellessa mielikuvaharjoittelin, miten hieno Pitsilinnan 6 krs:n valaistuksesta rosetteineen tuleekaan:

Rosetit on tehty todella kauniisti.

Rakentelin myös Sinellin puupaloista 1:12 esittelynurkkausta:

Niistä voisi kai myös  väkertää ikään kuin ALKON viinilaatikon? Hmmm...

3 kommenttia:

  1. Voi kurja! Kauniit kattorosetit palasina. Saisiko noista liimaamalla koottua ruukun? Mainio löytö nuo puuneliöt. Niistä saat aikaan monenmoista kun olet niin kekseliäs.

    VastaaPoista
  2. Harmi roseteille. Herkät tavarat joskus rikkoontuvat vaikka kuinka olisi niitä varjellut. Kauniita kumminkin ja toiveissa ehjiä.
    Palasten hyötykäyttöä varmasti löytyy omaamallasi mestarillisella minisilmällä.

    VastaaPoista
  3. Ihania hankintoja - tosin harmi, kun postissa on rikkoutunut.
    Ja tuolla alemmassa postauksessa aivan suloisia paketteja.

    VastaaPoista