tiistai 6. toukokuuta 2014

Hitsauksen ylempi oppimäärä

Meillä tehtiin Raunistulan kerholla kevään huipennukseksi hetekoita. Oli prototyyppikin käsillä (Titan ja Iston taitavista käsistä) ja kaikki väänsimme olan takaa rautalankaa. Ja tinattiin palat toisiinsa kiinni. - Minä en. Meinasin, että teen "tanet" ja käytän maalarinteippiä...

Toisin kävi, sillä sisu ei lopulta antanut periksi ja Mieshenkilön avulla suoritin elämäni ekan tinajuotoksen (vehkeet minulla on ollut jo kauan lähinnä sähkötöitä varten) laiskanläksynä kotona.


Kuvassa vasemmalla on maalarinteippi"juotos" tuossa kehikossa.

Hiukan vinossa, sinne tänne ja nuo päiden poikkipeinat liikaa kaukana päädyistä... niin ja aika vinossa vielä ovat kaikki.


 Mutta ei haittaa, osat sopivat miten kuten toisiinsa ja hetekan rakenne on kohtuullisen selkeä!


 Ei näillä saumoilla vielä mestariluokkaan pääse, mutta fiilinki on muheva! Alla päätypalan eli "jalkojen" mallijuotos (tämä purettiin ja  tinaus tehtiin sitten uudelleen sisäpuolen kautta).




 Oi oi oi - palat eivät ole ihan yhtä suuret... mutta huomannette, että nuo päätypienat on korjattu olemaan siten kuin niiden kuulu olla, lähemmäs päätyä siis. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että nuo palta eivät myöskään ole yhtä suuret. En tajua miksi.
 Näkökulmia juotostekniikkaan - ehkä joku kertauskurssi olisi paikallaan? Etenkin kun katsoo mallina olleeseen Titan ja Iston tekemään hetekaan:


Mutta näin siis syntyy heteka - ja ihan omin kätösin tinaa juotin, Mieshenkilö piti pihdeillä kiinni ja ihmetteli.
Ensi viikolla vielä maalataan ja sitten laitetaan hetekan verkko/jousitus vai minä se on nimeltään.
Kyllä nyt on naama messingillä!

Johonkin kohtaan se maalarinteippi olisi ollut siistimipi. Maaliahan siihen päälle tulee.

5 kommenttia:

  1. Vau! Hienosti taipunutta Hetekanalkua!



    (...ja nyt menee sitten Eevertin heteka uusiksi... tai pitihän se mennä jo aikaisemmin... koskakohan aloittaisi :D )

    VastaaPoista
  2. Kun toimeen tartutaan, niin....mitenkäs se menikään, no, mutta totta, kyllä juotos on mahdottoman paljon paremman näköinen tuo maalarinteippi.

    VastaaPoista
  3. Hieno! Ja upeesti tinattu. Kiva kokeilla kaikkia uusi asioita..ainakin kerran.
    Mä päädyn lopulta kuitenkin tekemään aina 'tanet'. :D

    VastaaPoista
  4. Voi, ihanasti oot tinannu, täällä vaan haaveillaan hetekasta!

    VastaaPoista