-Minun pitää nyt miettiä tuo sängynpeite ja tyynyt, tuumaili Puoliso ja oli hyvillään. Futoni oli ollut todella ahdas kahdelle, vaikka läheisyys parisuhteeseen kuuluukin.
-Siinä se nyt on, totesivat ja havaitsivat samalla, että seuraava hankinta olisi päiväpeite. Tuota kaupan valmispeitettä ei kumpikaan halunnut pysyväksi peitteeksi.
Sänkysetti on muistaakseni Hongkongista. Siihen kuuluu näiden lisäksi iso vaatekaappi ja arkku.
Oli melkoisen edullinen ALE setti.
-Tapasin tänään sen Tanen, joka meitä oli auttamassa keittiön kanssa, sanoi Arkkitehti. Hän kertoi, että viereinen pieni yksiö olisi myytävänä. Se olisi meille hyvä lisä, kun todennäköisesti tarvitsemme lisätilaa työhuonetarvetta silmälläpitäen.
Yksiö oli vaikutti enemmänkin varastolta kuin kenenkään kodilta...
-Voi, tännehän saisi mitä mukavimman työsopen sinun piirustustöitäsi varten, sanoi Puolisio Arkkitehdille, joka nyökytti asialle.
-Hetken aikaahan tämän voisi olla näineen - noista hetekoista tulee mieleeni lapsuuden ajat mummolassa, tuumi Arkkitehti.
-Kyllä meillä riittää tuossa omassa kokdissa nyt vielä työtä pitkään, rauhoitteli Puolisoa.
Hetekat on tehty Raunistulan kerholla. Tuolin tekijä on muistaakseni Mirka.
-Voi, ostetaan tämä, sanoi Puoliso ja mietti jo, mitä kaikkea tälle pikkutilalle voisikaan tehdä.Toisaalta, sen retro ilme miellytti silmää, eli kiirettä ei olisi. Tila oli puhdas ja käyttökelpoinen noinkin...
Päättivät sitten lähetä mukavan päivän päätteeksi Huikka ja Kulaukseen, jossa kuulema tänä iltana olisi vallakin monta taloyhtiön asukasta paikalla.
Olikin mukava ilta se.
Mielenkiintoista!
VastaaPoistaLaajennuksia ja uusia sänkyjä! Tuo tuoli on kyllä hieno!
Kyllä kelpaa kieriskellä tässä sängyssä.... Väri sopii mielestäni tämmöisenään tähän värimaailmaan, mutta annas olla - arvaan, että näet sen jo jonkin muun värisenä ja kun sen valmiina näytät voi todeta; no totta kai!
VastaaPoistaTuo lisähuonekin on niin herkullinen. Ai että tykkään tästä asunnosta!
Tämä projekti etenee vauhdilla vaikka on vastuksiakin ollut matkalla. Ratkaisun löytymisen ilo on pienen etsimisen arvoinen :)
VastaaPoistaMukavia hankintoja niin tässä kuin tuossa edellisessäkin artikkelissa.
Aivan ihku blogi ja mielettömiä juttuja ! Tuo Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle tuoli on paras <3
VastaaPoistaMä tykkään varsinkin noista lampuista. Erityisesti tuo pallo, jonka johto on mutkalla, tuo on todella hauskan näköinen.
VastaaPoista