Jos olisin tajunnut, minkä urakan otin, kun lupasin kunnostaa vanhan löytötaloni Neiti Neljäveelle jouluksi, olisin ulkoistanut työn.
Kun Bajamajat ovat jo kohtullisen loppusuoralla, tartuin Vanhaan Taloon ja huokaisin. Seinillä oli ainakin 3 kerrosta mitä kummallisimpia tapetteja, joiden irrottaminen on tooosi työlästä. Yhden kierroksen olin jo tehnyt ja lisää näytti olevan...
Tässä viiden pisteen vihje:
Jos sinulla ei ole tapettiliisteriä, käytä tapettien poistamiseen vesiliukoista pohjamaalia.
Laiska kun olen, ajattekin, että nyt vaan maalaamaan pohjamaalilla enkä välitä, vaikka pohja oli ns rypelöinen.
Sitten huomasin, että maalin ansiosta vanhat tapetinjäämät alkoivat mennä kupruille - ja siinä se oli! Kohtuu helposti irtosivat vanhat pinnat. Sitten karkealla hiontapaprilla ja sitten uusi kerros pohjamaalia.
Ikkunat oli alkuperäisessä ihan vaan aukot (ei raameja ollenkaan) ja niihin oli maalattu, kuten hiukan häämöttää maalini alta, mm nuo ikkunansulkimet (mikä niitten nimi onkaan?):
Aika siistiksi tuli. Tähän vedetään sitten tapettia. Lattiaan mitä todennnäköisimmin Bilteman lautaa.
Kirjasin itselleni listan, mitä vielä pitää tehdä:
-ikkunanpokat (mooontaaaa)
-oviaukkojen raamit
-vinttilattia (jota ei siis ole)
-mahdollinen takaseinä - taidan siitä luopua, sillä mitä enemmän tätä katson, sitä kivemmalta tuntuisi jättää tämä molemmin puolin leikittäväksi.
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Bajamaja blues
Alkaa olla sellainen vaihe, että annan olla. Let it be. Värisävyä hakiessa menee hermo, ensimmäisen bajamajan oviaukon yläosa on liian pyöreä. Ihan niin kuin Mieshenkilö sanoo, vasta viides versio onnistuu. Tosin en enempää kahta aio tehdä (jos tuon alla olevan ekaversion oviaukon korjaa, se on melkein kuin tekisi kolmatta).
Aamulla herätessä totesin, että juu, ei voi muuta, oviaukon yritän korjata. En tykkää.
Maalikin taitaa siten mennä vielä kerran uusiksi, koska nyt on pinnassa sekoitus, jota en taatusti osaa tehdä uusiksi. Sisällä entinen maalisävy, päällä uusi.
Mutta - haitaakse? Tämän touhun pitäisi olla mukavaa eikä yöunia haittavaa...
Katto ei ole vielä valmis, reunukseen pitää laittaa jotakin... ks alla, ihan kuin hiiri olisi käynyt nakertamassa...

Maalia siihenkin tarvitaan. Tuo ilmanvaihtoaukko on minusta kiva - samanlainen on siis myös sisällä (ja ihan samalla kohtaa tietysti!).
Ja tietysti pitää olla INVA -versio (alla). Mitoiltaan vastaa elävän elämän INVA-Bajamajaa. Sen kanssa olen ollut hiukan viisaampi. Kaiteet tosin tuottavat liki ylitsepääemätöntä vaikeutta. Tässä kaiteistuksen eka versio, siis jää kokeiluversioksi, mutta hyvähän on aina kokeilla...
Tässä on materiaalina pilli, jonka sisään laitoin ohutta rautalankaa.
Tästä ovesta tykkään. Ja ihan ite tein. Pahvia, Oiva pikasilotetta ja maalia. Kuvion leikkasin kerhon kuviosahalla.
Ei ku hommiin, onneksi on sunnuntai.
Paineita nimittäin riittää, kaapissa odottaa Neiti Neljäveen nukkekoti, tapiseeraus ja muu remontti ja joulu tulee joka päivä lähemmäs.
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 190/100 - Bajamajan värisävy hakusessa!
Nyt myrkyn lykkäsi. Ei niin, että olisin mitään ostanut (190 päivää OK).
Etsin juuri sitä oikeaa sävyä rakenteilla oleviin pikkumökkeihin. Sininen tässä ei ole oikea (hetken luulin, että Folk Art Marin minut pelasti, mutta ei). Toisaalta, näitä pytinkejä on myös harmaana... pitäiskö vaihtaa ajatusta?
Kuka sekottaisi / vinkkaisi minulle oikean sävyn?
Room with a view...
Ja tietysti pitää olla myös INVA-Bajamaja. Mitat on laskettu millilleen oikean Bajamajan mitoista ;). Harmaa INVA -versio on vasta pohjamaalattu ulkoa ja sisältä.
Tässäpä tämän päivän pulma: mikä olisi tuntemistanne askartelumaaleista paras sävy - sininen? Ja jos löydätte mielestänne oikean Bajamajavärin harmaana, niin otan senkin vinkin tosissani. Kiitos jo etukäteen. Parhaimman vinkin antaneelle luvassa pikkuyllätys! Vinkit saa antaan niin nopeasti kuin mahdollista ;).

Tässä näkymä yhdenlaiseen bajamajan sisukseen. Väri on siis tuo Marin Blue. Liikaa merta, huh.
Keksittekö, mistä tuo pytty on tehty?
Katto on kesken, pitää tehdä paksummasta. Kunhan kokeilin. Oviaukko muistuttaa tässä eka versiossa enempi kappelin sisäänkäyntiä. - Toisaalta, aika pyhästä toimituksesta usein on kyse, kun näissä asioidaan...Room with a view...
Ja tietysti pitää olla myös INVA-Bajamaja. Mitat on laskettu millilleen oikean Bajamajan mitoista ;). Harmaa INVA -versio on vasta pohjamaalattu ulkoa ja sisältä.
Tässäpä tämän päivän pulma: mikä olisi tuntemistanne askartelumaaleista paras sävy - sininen? Ja jos löydätte mielestänne oikean Bajamajavärin harmaana, niin otan senkin vinkin tosissani. Kiitos jo etukäteen. Parhaimman vinkin antaneelle luvassa pikkuyllätys! Vinkit saa antaan niin nopeasti kuin mahdollista ;).
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Vanhan talon kunnostus - Sahaamisen ylempi oppimäärä
Joulu lähestyy ja Tytär kysyi toiveikkaana, että milloin me sitten se Kohtaneljäveen talo tapetoidaan?
-No ensin pitää katselmoida talon kunto, riipiä vanhat tapetit pois ja katsella, mitä muuta rakenteellista pitää mahdollisesti tehdä.
Tänään oli se päivä.
Itsekseni pääsin tapettien repimisasteelle ja hetken ehdin myös sahata. Vain hetken.
Osa seinistä oli vuorattu ainakin kolmella tapettikerroksella. Tämä alla olevan tummanpunaisen huoneen seinä oli visaisin. Kastelin ja nypin, kastelin ja nypin.
Talohan on pitkiltä sivuiltaan auki ja optimaalisimmillaan sen pitäisi voida olla siten, että molemmilta sivuilta pääsee leikkimään.
Etupuoli - toisella puolella on aukko takaosaan, toisella ei.
Ja katolle pitää varmaan tehdä joku vintintapainen, niin on lisätilaa leikkiä...
Tulevassa sijaintikohteessa ei ole mahdollista pitää taloa esillä siten, että molemmat sivut olisivat leikittävissä yhtäaikaa - niinpä siinä tapettia riipiessäni kehitttelin asiaa eteenpäin.
Eiku saha käteen ja hommiin...
Vinoon meni..
Eikä mitään vähän... pikkasen hienosäätöä tarvitaan...
Mieshenkilö oli kutsuttava apuun ja lisäksi lainattava kunnon saha yläkerran naapurilta.
Näin meillä Mieshenkilö laittaa tuen ja kiinnittää sen suoraan (hymynsä oli aika messevä ,kun näki minun sahauksen jäljet).
Noin, vatupassilla j ä l k e e n p ä i n katsottuna tulos oli hiukan vino sekin.
Ei haittaa, oviaukon karmilla (aika leveällä) homma hoituu.
Siinä sitten tovin pohdittuani, Mieshenkilön vielä läsnäollesssa, sahattiin toinenkin puoli.
No-iin

Etuseinä liki ilman tapettiaan.
Pitää leventää tuota oviaukkoa etu ja takatilan välillä...Eiku saha käteen ja hommiin...
Vinoon meni..
Eikä mitään vähän... pikkasen hienosäätöä tarvitaan...
Mieshenkilö oli kutsuttava apuun ja lisäksi lainattava kunnon saha yläkerran naapurilta.
Näin meillä Mieshenkilö laittaa tuen ja kiinnittää sen suoraan (hymynsä oli aika messevä ,kun näki minun sahauksen jäljet).
Noin, vatupassilla j ä l k e e n p ä i n katsottuna tulos oli hiukan vino sekin.
Ei haittaa, oviaukon karmilla (aika leveällä) homma hoituu.
Siinä sitten tovin pohdittuani, Mieshenkilön vielä läsnäollesssa, sahattiin toinenkin puoli.
No-iin
Samalla päätin, että laitan tähän komuuttiin takaseinän. Toimii paremmin, tavarat pysyy sisällä ja on helppo, voi olla alustallaan koko ajan ja leveistä aukoista näkee takatilaan ja ne voi myös kalustaa. Tulee perspektiiviä. Seuraavaksi pohdin sähköt. Kohtaneljävee tietää, että sähköt pitää olla. Mummonkin talossa on.
100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 183/100 - sopimusrikkomus...
Myönnettävä on, päätökseni horjui viime viikolla kun olin tyttären kanssa kaupungilla. Alkuperäinen haste oli olla ilman pikkuhankintoja 100 päivää - se meni todella kevyesti. Sen päälle päätin jatkaa, hyvin on mennyt jatkonkin kanssa.
Tyttären mukaan oli hanittava pihaviljelyksille merkkitikut ja sitten pieni lokerikko/laatikko, jonne saan kaikkein täkeimpiä pienesineitä "pölyltä piiloon ja pienten sormien ulottumattomiin". Vastaansanominen oli kohtuullisen hankalaa ;).
Ensin kuitenkin Pitsilinnan Arkkitehdin surkea tilanne. Artroosi polvissa on alkanut vaivata ja tällä hetkellä tämä ystävällinen mies odottaa operaatiota. Sillä välin on turvauduttava apuvälineeseen.
Kuten näkyy, polvissa on vaivaa (lue Neiti Kohtaneljävee "leikki"pikkuisen ja Arkkitehtipolon jalat vääntyivät). Rollaattori on nyt valmis.
Ja sitten tunnustuksiin.Tässä hankkimani melkein yleishyödylliset tarvikkeet:
Näissä viljelysikuissa (koko 1:1) roikkuu pikkuinen ämpäri (1:12). Olivat muuten euron kappale (Stockman). Vallan mainio idea myös joulupakettiin...hmmm...
Varsinainen aarrelaatikko, lokeroihin mahtuu vaikka mitä ja päälle hieno lasiovi. Mielestäni tarkoitettu pöydällä pidettäväksi, kun ei ole koukkuja - ilmeisesti kannellinen "rasia" - minusta sen voisi laittaa seinällekin.
Tarkkasilmäisimmät havaitsevan myös tuon puun... Tarttui ihan vaan muuten käteen.
Muuten viikonloppu on sujunut askarrellessa. Pyörätuolit ja rollaattori ovat nyt tilassa "liki valmiina"

Kädensijat pitää vielä päälystää mustalla nahalla, sellaista ohutta kaipaan - jos jollakin on pieni siiru lahjoittaa, niin olen iloinen ;)
Sellainen viikonloppu!
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 176/100 -vielä sinnitellään!
Tänään olen askarrellut. Maalaaminen on todella vaikeaa. Nämä prototyyppiset aihiot ovat 3D-tulostimesta, pyörät eivät siis pyöri. Kelpaavat tarkoitukseensa tässä vaiheessa.
Seuraava mallisto sitten ehkä joskus on toiminnallinen...
Aihiot näihin harvemmin nukkekotimailmassa esillä näkyviin tarpeellisiin välineisiin minulle teki Turussa Pop up -viikolla keväällä http://www.3dcrush.fi - tulostuskahvila.
Majapaikkansa on Tampere, jos kiinnostaa.
Päälystin istuinosan ohuella nappanahalla, jota löytyi juuri sopivan kaistale.
Kädensijat on mustaa maailia.
Pyörän maalaus sitten onkin haaste...
Kokeilin "pingottaa" pyörän ympärille sähköjohdon kuorittua päälistä, mutta en onnistunut. Tässä siis pyöränkumina ihan vaan tavallinen musta maali. Pikkuinen etupyötä tulee vielä. Ison pyörän "pinnat" on aika isot, mutta tässä vaiheessa ei haittaa.
Prototyyppi kelattavasta pyörätuolista on ihan mukiinmenevä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)