Eilen saimme ystäväni Riitan kanssa remonttia harppauksen eteenpäin - ja kieltämättä myös ainakin yhden askeleen taaksepäin... Päivän aikana teimme sähkötyöt ja asensimme verhotankoja varten koukut. Ja kokosimme talon (kahteen kertaan, koska yksi väliseinä jäi asentamatta eka kierroksella).
Yhtä asiaa ihmettelen - miksi näissä taloissa ei ole sokkelia? Kun etupalan avaa, see raapii päydän pintaa ja talo näyttä kummalliselta ilman sitä - sokkeli siis pitää tehdä vielä!
Verhotangot teimme ihan yksinkertaisesti grillitikuista, jotka maalattiin valkoiseksi.
Verhotangon pitimiksi yksinkertaisin ratkaisu, joka on aiemminkin hyväksi koettu, oli pikkuiset lenkkiruuvit. Kauniita eivät ole, mutta kelpaavat tähän leikkimiseen tarkoitettuun taloon. Verhot on myös helpo vaihtaa halutessaan.
Kokoamisvaihe oli koettelemusta täysi: olimme tapetoineet levyt laidasta laitaan tietoisesti ajatellen että on sitten parempi pito kun on tiivis... palat eivät mahtuneet uriinsa. Siispä terävällä vetsellä liika tapetti pois :).
Tässä kattolevy toisen kierroksen jälkeen paikallaan:
Lattiat on tapettia, mikä ei lien paras vaihtoehto, etenkin talossa, jolla leikitään. Jo kokoamisvaiheessa huomasimme, että tapetti irtosi melko / liika helpolla MDF-levystä ja jouduimme tekemään korjausliimausta. Nähtäväksi jää, miten pysyy...
Ja v a l o t toimivat! Käytimme varastoistani löytyneitä IKEAn led-tikkuja (pakkauksessa 4 led-valotikkua, kuulema poistuvat valikoimista, harmi).
Tähän taloon riitti kaksi tikkua, alakerran läpivienti oikealla alakerran oikeassa ylänurkassa ja yläkerran läpivienti katon läpi vinttiosastoon. Kuumaliimalla liimasimme puikot paikalleen, yläkerran puikko on kiinni etulistan takana ja alakerran ihan takaseinän ylärajassa.
Katto maalattiin mustaksi (Helmi maali, puolihimmeä, miellyttävä maali, telalla tulee kohtuu kaunista). Vintti sijaitsee hassusti talon takana, siitä päätimme tehdä sähköpiuhojen varaston.
Vinttikerroksen lattia on korkkia jäljittelevä kontaktimuovi. Ja pysyykö MDF-pinnalla käytössä? Ledvalon liitäntä liimattiin kuumaliimalla paikalleen.
.
"Talopaketista" puuttui sen saapuessa yksi kappale päätykoristetta, se tehtiin Raunistulan kerholla kuviosahalla (Kiitos Ninnalle).
Ihan ei ole yhtä sileä kuin alkuperäinen (omatekoinen siis oikealla), mutta meille kelpasi. Sitten päästiin verhotangon koukkujen tekoon. Poralla reijät ja koukut seiniin. Hyvä tuli.
Tässä mallinnosta
Jos jostakin olimme iloiset, se näkyy yllä - vaikeasti kohdistettava tapetti onnistui hienosti, kulma on siisti! Porrasaukko tehtiin itse, ja jälkien korjaaminen on edessä. Kuvassa näkyy aukon vasemmalla reunalla se ura, johon lattiapala on istutettu ja se pitää "täyttää". Eikä korjaaminen lopu siihen. Kun talon etuseinä oli saatu saranohin kiinni, huomattiin että...
... koukut oli asennettu ikkunoiden a l a l a i t a a n !
Tässä vaiheessa totesimme, että "jatketaan ensi viikolla", jotta vältytään lisävirheiltä. Koukkujen poistaminen tuotti tietysti ylimääräiset reijät seinään :(
Mutta muuten talo on soma, valojen kanssa ihan herkistyy tätä katsellessaan!
Tänä aamuna herätyksen jälkeen (kello on 7.45, minä vielä vanhassa ajassa klo 6.45) päätin, että on ryhdyttävä pelastusoperaatioon. Siispä saha laulamaan...
Mukavaa kesäaikaa kaikille - kello on siis siirretty tuntia eteenpäin. Ihan kun päivään olisi tullut yksi lisätunti, kun sinnikkäästi ajattelee vielä talviaikaa.