sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tonttuja liikkeellä?

"No niin, nyt alkaa taas olla joulumieli", totesi Villa Charlotten Rouva Herralle, kun istuivat viikonlopun iltapäiväkahvilla kotonaan. "Järjestin perinteisen joulutuvan tuonne pihalle ja tänään onkin sitten glögin maistajaiset", sanoi kun kaatoi kahvia viimeisen neljännesvuoden tilikauden tulosta tarkastavalle Herralle. "Sinä saatkin tänä vuonna olla Joulupukki, joka tarjoilee sen",  lisäsi ja otti lisää kotitekoista pullaansa. Tilinpäätöstietopaperit hivenen liikahtivat ja Herran ilme niiden yllä oli enemmän kuin säihkätänyt. "MITÄ sinä sanoit", kysyi tämä yleensä rauhallinen mies. "No-no kultaseni, minä vain kokeilin, oletko sinä ollenkaan tässä maailmassa", rauhoitteli. "Kyllä Kondiittori, Pankinjohtajan Rouva ja Baarin Isäntä huolehtivat siitä, että saamme tapahtuman sujumaan". Herran ilme lientyi, kunnes näki Rouvansa vetävän henkeä ja kuuli lisäyksenä, "Tosin sinunkin on tultava paikalle, sillä tämä on perinne, josta et voi kieltäytyä". - Herra ihmetteli perinnettä, josta kuuli ensimmäisen kerran, mutta suostui oitis lähtemään tarkastamaan, oliko kaikki kunnossa, kun tajusi, että omaan rooliin kuului enemmänkin tapahtuman kustantaminen kuin mikään muu.

Kyseessä on  lyhtylöytö vuosien takaa - väliin se on kesäpuutarha, mutta jo monta joulua se on
toiminut kotimme joulukoristeena
 
Villaneule, pystynaulaokko ja tuo kynttiläkruunu ovat omaa tekoa, etenkin kynttiläkruuu
on ainainen ihmetykseni aihe, siis että sen sain tehdyksi.
 
Katossa roikkuvat Jatan kotileipomon herkulliset leivät
 
 
Tulitikkuaskin päällä nukkuvat tontut ovat mahtava idea - ei kuitenkaan omani,
nämä olen ostanut, mutta vink vink, kiva hys-hys lahjaidea.
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Kylläpä on kiva joulupuoti! Tahdon joulumarkkinoille mitä pikimmin.

    VastaaPoista
  2. Ai ai, kyllä nyt joulumieli herää, vaikka ulkona näyttääkin tänään miltei keväiseltä.

    VastaaPoista