Osallistuin Raunistulan kerhon kanssa Nukkekotiyhdistyksen vinttiaiheiseen kilpailuun ja me voitimme! Model Expossa käynyt yleisö äänesti työmme "Asiaton oleskelu kielletty" isolla äänten enemmistöllä parhaaksi.
Päivät 38-40 muodostuivat mahdottomiksi kieltäymysten suhteen. Matka Turkkiin oli jo etukäteen arveluttava hankinnoista kieltäytymisen suhteen. Ja niinhän siinä kävi:
Eipä pahasti kukkarolle kuitenkaan ostot käyneet, sillä basaarien tarjonta oli melko edullista.
Loppuaika tästä välistä onkin mennyt päätökseni mukaisesti. Mitään en ole ostellut. Seuraava jäänä momentti onkin sitten Lahden markkinat 6.6. - sieltä haen tuon vinttimme kesäksi kotikonnuille, kun on niin suuri, että sitä ei pystytä kuljettamaan Nukkekotiyhdistyksen näyttelypöydille. Harmi sisänsä, voittajatyötä kyllä kelpaisi esitellä.
Hauskoja ostoksia, varsinkin tuo kypärä. Matoiksi sopivan kukkaron sain jokin aika sitten kaimaltani ja olen jo purkanut saumat ja vetoketjun pois.
VastaaPoista