perjantai 25. joulukuuta 2015

Vanha Talo sai uuden haltijansa

Aaton jännitys oli Vanhan Talon  kunnostajalla varmasti suurempi kuin tulevalla haltijallaan, jolla oli aatossa jänskättävää joulupukin kohtaamisessa ihan tarpeeksi.
Talo ei alkuunsa saanut paljoa huomiota, mutta kun suurin jännitys oli ohi, saattoi remontoija huokaista helpotuksesta. Leikki alkoi ja talon uudet asukkaat (toiselta mummilta saadut hienot nivelistään liikkuvat äiti, isi ja neljä lasta) alkoivat elää elämäänsä.

Vanhan Talon mukana olleet hahmot saivat nekin heti nimen (joita en muista).
 Vintin tunnelmia tässä (sähköjohdot ja liitin on piilotettu "sähköpääkeskukseen").
Olohuone
 Mukana oli kannellinen lokerikko, jonne keräsin "yhtä ja toista". 
Sieltä katettiin olohuoneen pöytään mm pizzaa.
Nuket ovat  ranskalaista, melko uutta (ainakin itselleni) sarjaa. Ne oli Marja-mummin ja Heikki-vaarin tonttu paketoinut. Polvissa on nivelet, vartalo kiertyy ja kädetkin liikkuvat. Aivan parasta leikkimiseen! Uudessa nukkekotiperheessä on nyt vanhemmat ja neljä lasta.
 The paketti (4 metriä punaista pellavaa ihan omalla ompelukoneella päärmättynä, yllätyslahjaksi samalla Tyttärelle).

 Ja illan ilahduttavin näky:
 Isoveli auttaa:
Makuuhuone - tikkaat olivat menestys, tärkeää, että "pääsee vintille".

Ihana urakka, vaikka usko meinasi välillä loppua.

6 kommenttia:

  1. Joulun parhaimmistoa, kiitos <3 Ps. Nukkenimiä olivat: Ploora (peellä, kyllä, Ploora), Iina, Emmi ja muita en ole vielä kuullut.

    Minna

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat leikkivästä pikkuisesta. Täälläkin jännitin vastaanottoa, vaikka arvasinkin, että lahja on mieluinen.

    VastaaPoista
  3. Muistatko mikä tuo ranskalainen nukkemerkki on tai mistä nuo on hankittu? Ovat aika kivannäköisiä ja tuollaisille voisi olla ensi jouluna tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muistan, kun löydän lunttilappusen laukusta, ilmoitan ;)

      Poista
  4. Voi mikä mahtavuus siitä tuli :)
    Hyvää joulun jatkoa.

    VastaaPoista