torstai 8. maaliskuuta 2018

Kevään puuhia

Pitsilinnan  ylimmän kerroksen retrohuone (Arkkitehdin ja Puolison itselleen rakennuksen vasemmalta sivulta hankkima pikkuasunto) on edelleen sangen alkuperäisessä kunnossaan. Arkkitehti kummallisella tavalla arvostaa pikkuasuntoon jätettyjä hetekoita ja räväkkää tapettia.

Seinälle on laitettu Arkkitehdin varastosta vanha kaunis peili (en muista mistä) ja vasta hankittu Porin vaakunaryijy (Hanna-Kaisa Sulavuori-Kerttulalta). Sanomattakin on selvää, että Mieshenkilö  Arkkitehti on porilaista alkuperää ;). Tautaseinälle tein ns feikkioven, jonka tein Raunistulan nukkekotikerholla alkuunsa.
Tapettiseinä on irrallinen, pahville liimattu, sen saa kätevästi pois ja uuden tilalle, jos niin haluaa. Ovia teimme REaunistulan kerholla juuri parahiksi tätä hanketta silmällä pitäen.
 Konepahvin päälle liimasin ohuttua levyä. 50-luvulla sisäovet olivat monasti tämmöisiä.
Saranoita voi hyvin näihin feikkioviin tehdä vaikka kuvioidun hammastikun päästä. Minun ovestani ne vielä puuttuvat, mutta oveen tule saranat myös. Ovenkahvan taittelin tuosta metallinauhasta.
Tähän tilaan sopii mainiosti kerholla tehnyt, posliinisiirtokuvilla kuvioidut lautaset ja tuo iso vati.
Siirtokuva-astiat poltettiin  yhdessä maalattujen töiden kanssa, 700 astetta oli uunissa.
 Seuraavaksi pitää saada koukut kiinni "Artekin" retronaulakkoon.
Koukkujen tekoon sain apua Sami Tuuhealta, joka väänsi ja takoi ne ohuesta kuparinauhasta.
Kiinnitin hienot koukut sinitarran palaan ja  päätin lainata Mieshenkilön pienoismallien hopeamaalia. Mite kävi? Maali oli ihan kökköä ja koukkuihin sitä oli vaikea kiinnittää.
 Onneksi Mieshenkilö muisti, että kotoa löytyy spraymaalia, ja seuraavat koukt näyttivät jo paremmilta ;)
Sitten olikin kahvihetken aika - nautin sen yhdessä rakennuskuvia ottaneen toimittaja/kuvaajan kanssa - siitä sitten hiukan myöhemmin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti