maanantai 21. joulukuuta 2020

Tonttu Tohelo seikkailee - Omatoimikalenteri luukku 21

Kaikki varmasti tietävät, miten tärkeitä ovat eri asioihin löytyvät luottoasiantutijat. En tiedä, kuinka paljon yli 20 vuotta olen käynyt samalla kampaajalla, mutta siitä on etunsa ja ilonsa. Pari päivää sitten istuin jouluvärjäyksessä ja  Heli 11. hetki kampaamosta kysyi periturkulaiseen tyyliin, että ei sulla mitään tonttutupaa olisi? Heillä kun on taloyhtiön pihalla tapana tehdä joulukalenteri ja siihen hän mielellään jonkun tuvan ottaisi. Että heillä on sellainen vitriini, johon mahtuu.

Jo vain minulla on! Ja niin pääsi Tonttu Tohelon tupa taloyhtiö As Oy Turun Läntinen Pitkäkatu 15 pihan vitriiniin 21.-22.12. parahiksi juuri ennen aaton tohinoita.

Tämän kulmauksen on valmistanut muistaakseni vuonna 2012 kun Raunistulan nukkekotikerhon kanssa valmistimme ihan ensimmäisen jouluikkunamme, silloin Martin Apteekin ikkunaan.

Roomboxin mukaan tein pienen tarinan ja  katsojille muutaman kysymyksen/tehtävän.

Tarina: Joulu on tänä vuonna erilainen kuin mihin on totuttu. Tonttu Toheloinen on varsin tietoinen siitä, että lahjoja ei perinteiseen tapaan pääse koteihin viemään. Paitsi että ei kaikin paikoin ole lunta,  jota porojen reki vaatisi, on myös tarkoin huomioitava, että meillä täällä Suomessa niin kuin muuallakin maailmassa on ikävä virus, joka tuottaa harmia. 

Kysymykset virittävät katsojan mielen kohti joulua.

Tiedätkö, kuinka monta yötä on vielä jouluaattoon?

 Mutta ei hätää: Tonttu Tohelon kaverit – heitä on Korvatunturilla paljon – ovat Joulupukin ohjeen mukaan postittaneet lahjoja hyvissä ajoin. Kaikki paketit taatusti löytävät perille. Lisäksi Joulupukki (vaikka onkin jo  vanha) on opetellut Face Time ja Teams -ohjelmien käytön.  Hän voi näin olla yhteydessä perheisiin, joissa pukkia odotellaan. 
 Tässä pikkuisessa tuvassa on aikamoinen sekasotku ja vielä muutama paketti odottaa lähetystään. 

Kuinka monta pakettia näet?


Entä huomaatko mitään muuta merkillistä tässä pikkutuvassa?


 

Taitaa tulla Tonttu Tohelolle kiire. Puolen päivään mennessä pitäisi ehtiä Postiin loput paketit viemään.

 

Näetkö sinä, mitä pikkutuvan kello näyttää? Vai onko se ihan varmaa?


Nyt on kuitenkin Tonttu Tohelon välipalan aika. Hän aikoo nauttia kupin kahvia ja sen kanssa  Joulumuorin tekemän hyvän voileivän.

Mikähän on Tonttu Tohelon välipalan varsinainen herkku? Näetkö sen?


***

Miten on: Löysitkö sinä vastaukset kysymyksiin ;)

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti