perjantai 16. elokuuta 2013

Kastejuhlaa

Hyvä ystäväni mummoutui jokin aika sitten. Huomenna on kastejuhlan vuoro. Olin suunnitellut valmistaa aiheeseen liittyvän roomboxin, mutta aika ei siihen sitten riittänyt. Löysin omista varastoistani pöydän, liinan, tein pien albumin ja tilasin luottoleipuri Jatalta aiheeseen liittyvän kakun.
Tämmöinen siitä tuli

 
Pöytä samoin kuin tuo mielestäni todella kaunis pikkuliina ovat Huutonettiaarteistostani. Pöydän pintaa hieman hioin kuluneemman näköiseksi. Ruusun nappasin kolmen ruusun kimpusta, josta en enää muista, keneltä olen sen alunperin saanut. Pankinjohtajan Rouvalle jäi maljakkoon vielä kaksi sentään.
Kakun päällä on pikkumiehen tossut ja pikkulinnun mallisten keksien siivet ovat vaaleansiniset pohjaltaan.  Kyllä Jatta osaa!


Tämän pienen muistovärssykirjan ehdin itse tehdä. Sivut leikkasin kuviosaksilla.

Onnea Liisalle ja Hannulle! Isovanhemmuus on hieno asia!

 

8 kommenttia:

  1. Ihana lahja! Pöytä on upea, liina kaunis, hieno albumi ja herkut niiiiiin suussasulavan näköisiä, varsinkin tuo kakku, että maistuis kyllä mullekin

    VastaaPoista
  2. Oikein mallikas juhlapöytä.
    Villa Annakin oli saanut jo leikkijän paikoilleen. Oli mukava kuva katsella. Niin keskittynyttä leikkiä :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä ihana pöytä. Jatta on taituri.
    On ihana albumi.

    VastaaPoista
  4. Kauniilla liinalla kauniita tavaroita! Täytynee itsekin kohta puolin alkaa väkertämään tällaista kun poika vaimoineen aikoo tehdä minusta mummon noin kuukauden kuluttua :)

    VastaaPoista
  5. Upea pöytä kaikkine sievinee tavaroineen... <3

    VastaaPoista