sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Oi kuusipuu...


Pitsilinnan 6. kerroksen Arkkitehti (Safa) oli ongelmissa. Uuden asunnon sähkötyöt olivat pahasti kesken ja keittiön asennus ei ollut edennyt toivotusti. Joulusta ei taida tulla yhtään mitään.

Tuleva keittiö perällä, taustalle tulossaan Mielen keittiö, johon tasovalot odotuttavat tuloaan.

Tilanteen pelasti alakerran Galleristi, joka oli suunnittelemassa perinteistä joulukonserttiaan. Kutsu oli tullut myös Arkkitehdille, joka oli tilanteesta enemmän kuin tyytyväinen.
Iloa lisäsi vielä se, että Galleristi oli pyytänyt Arkkitehtiä avustamaan kuusen pystyttämisessä. Oli kuulema tullut Tukhomasta asti tämä kuusi, jota nyt oltiin menossa pystyttämään.
-Kyllä on pojat niin, että oli eka kertaa kun meikämanne näki kuusen litteänä paketissa, totesi Tane  Huikka ja Kulauksessa, jossa oli viettämässä Itsenäisyyspäivän jälkeisiä tyytyväisenä siitä, että lunta ei ollut maassa nimeksikään. Sai olla mies rauhassa.
-Kävin viemässä kuusen arvon Galleristille, joka totesi kutsuneensa ihan muita apuun. Ei kelvannut meikämannen apu. Että on kuulema design graafinen kuusi, mitä sitten tarkoittaakin...
Nosti sitten kulmakarvaansa toisen näkäräisen toivossa.
 Kuusi paikallaan
 
Tanen halveksima kuusi on kotoisin Tukholman matkalta, Moderna Museetin kaupasta. Kokoaminen olikin sitten ihan eri juttu. Siihen tarvittiin "Arkkitehti". Mieshenkilö tuli apuun, kun olin aikamoisen tovin yksikseni äheltänyt.

Näin litteänä kuusi oli - hyvät ohjeet mukana. Irrottamisesta selvisin ihan hyvin.
 Niinku näin...
 Eiku näin....
Ehdin liiottelematta ihmetellä tätä ainakin puoli tuntia.
 Mieshenkilö teki koko jutun parissa minuutissa.
Ensin tutkitaan TARKOIN.
 Sitten sommitellaan hetki...
Ja siitä sitten eteenpäin


 Valmis kuusi..

Galleristi oli tyytyväinen. Erityisesti iloa tuottaa, että samaan taloon on muuttanut taidetta ja muotoilua arvostava henkilö. Kohta voidaan alkaa konsertti, jonka musiikista vastaa Tukholmasta saapunyt veli Johan av Nådendahl-Åbo.

7 kommenttia:

  1. Sitten vain designkuuseen koristeita, oksat ainakin näyttävät riittävän tukevilta.

    VastaaPoista
  2. Vallan mainio kuusi :)
    Insinööreistä on usein paljonkin iloa. Ja edelleen ihailen nuoren taiteilijattaren adventtikynttilää tuossa aiemmin. Huoh!

    VastaaPoista
  3. Oi että kiva kuusi! Sopiva tuohon arkkitehdin asuntoon!

    VastaaPoista
  4. A vot! Kyllä ne meidän miehetkin (joskus) osaa! On tyylikäs kuusi. Koristeitakin voi harkita, mutteivat ole pakollisia

    VastaaPoista
  5. Niinpä, miehillä on joku maaginen taito saada koneet, laitteet ja muutkin jutut toimimaan. Useamman kerran on käynyt niin, että olen ihmetellyt, kokeillut, manannut, kokeillut, hermostunut, lukenut ohjeita ja kokeillut, tullut kiukkuiseksi, kokeillut - ja sitten tulee paikalle Siippa, joka käden käänteessä ratkaisee koko ongelman. :)

    VastaaPoista
  6. Tuo kuusi on ihan samantapaisella tekniikalla kasattu kuin se minun kirsikkapuu joka alko kukkimaan. Jos tuossa olisi se alusta ja liemi niin oksille alkaisi muodostua lumikiteitä. Heh.

    VastaaPoista