sunnuntai 19. elokuuta 2012

Elokuisia puuhasteluja

Olen koko viikon harjoitellut bloggeria. Laittanut linkkejä (esim tuolta oikealta  reunalta olen linkittänyt muutaman kuvan vanhaan blogiini - ainakin kuvittelen onnistuneeni). Joitakin vuodatuksen puolen uusimpia olen kuvittanut uudelleen. Onneksi tiedän, että meitä on monia, jotka parhaillaan puuhaavat samaa, muuten ei jaksaisi. Tänään oli onneksi askartelupäivä. Ja jutun lopussa sitten asian kunniaksi pieni kuva-arvoitus, josta luvassa palkkio.
Ensin harjoitukseksi tämä eka kuva, joka  kuuluu tyliin Arvaa-mikä-kuvassa-ei-kuulu-joukkoon?


No, sen nyt melkein heti näkee ;D Kuvassa askarrelukaupan viime viikon löytöjä: pikkuinen lintuasetelma, lintuhäkki ja komea kruunu - mutta mikä mahtaakaan olla tuo oikealla oleva häkkyrä?

      Kutistemuovia käyttäneet voivat kuvitella, miten tilaneet kehittyvät ja sitä saa ikään kuin hyviä ideoita. Niin kävi tässäkin, ja tuumasta toimeen. Päätin luoda Vai Miccä -silmälasisarjaan urheilulasit. Laskin, mittasin, piirtelin ja sommittelin. Ja laitoin sitten uuniin...

Suurella vaivalla leikatut lasit kipristelivät uunissa siihen tahtiin, että reunat paitsi tarttuivat toisiinsa niin  kipristyivät ainakin kaksi kertaa itsensä ympäri eivätkä enää alkuperäiseen malliinsa avautuneet. Kutistemuoveilijat voivat elää ja tuntea pettymyksen karvauden.
    Eikö o hianot? Säästän malliksi ja opiksi...


Toinen aikaansannokseni on sommitteluun liittyvää. Forssasta hankkimani laskiämpäri löysi paikkansa ja näyttää juuri paikkaansa alunperinkin tehdyltä. Ämpäri on Mirkan taitavista käsistä:



Harjoittelin myös kovetusaineen käyttöä ja valmistin siivousrätin ja lisäksi vääntelin pikkuisen koukun ( ei oikein näy kuvassa). Somasti siinä nyt on käsillä, kun  pöytiä putsataan ja pyyhitään. 
Siivousrätti ja - ämpäri sarjasta Rikka ja Röhnä (TM)


Sininen 50-luvun kaappini ei ole vielä löytänyt oikeaa paikkaansa, mutta jahka Tane saa remontoitua Villa Charlotten Rouvan tuvan, saapi nähdä tuleeko suunniteltu kamari-sali kuntoon...

Lopuksi elokuun ehtoita varten lupaamani arvoitus: Mitä kuvassa olevat pikkuiset otukset ovat (paitsi ilmiselviä lastenhuoneen mattoja)? Kommentoijien joukosta  pikkuyllätys luvassa ensimmäiselle oikean vastauksen laittaneelle ja sitten lisäksi yksi arvonnalla osuva palkinto.

Arvonta suoritetaan  28.8. - siihen asti mukavia elokuisia päiviä kaikille blogissani piipahteleville.



10 kommenttia:

  1. Kupinalunen? Paikka housuihin? Heh, tää on vaikea.

    VastaaPoista
  2. Anita vei sanat suustani...meinasin kupinalusta, mut...hmmm!
    Kaappi on makee!

    VastaaPoista
  3. Mitähän nuo olis, osia vauvan mobilesta tms? Voiskohan silmälaseja tehdä kutistemuovista tekemällä kehykset ja sangat erikseen ja sit liimata osat yhteen?

    VastaaPoista
  4. Olisivatko lasinalusia? Veikkaan niin.

    VastaaPoista
  5. Oho! tulipa hieno taideteos. Nuo ötökät ovat ihan outoja, mutta voisivat olla semmoisia liimattavia tai silitettäviä paikkoja lasten pikkuhaavareita saaneisiin vaatteisiin, hmm...., elleivät sittenkin ole heijastimia....tiedä häntä.

    VastaaPoista
  6. Mistä ihmeestä löydät aina noita arvoituksellisia juttuja? Ei aukene, vaikka kuinka miettisi. (askartaja)

    VastaaPoista
  7. Vauvan tavaroihin noiden suloisten pienten pörröisten juttujen täytyy liittyä. Pesulappupakettiin, tai vaippoihin, ehkä. Tuttipullonlämmittimiä?

    VastaaPoista
  8. No nuohan ovat selvästi..öö..ööö.. tuttipusseja? :)

    VastaaPoista
  9. Oisko nuo nyt niitä pehmolaastareita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erää tiesivät. No nyt hankitaan kylpyhuoneenmattoja meillekin.

      Poista