sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Neule-Nellin sukulaisia ja muuta viikonlopun puuhastelua

Taannoin laitoin haasteen ja lupasin pienen yllätyksen, ken ensimmäisenä valmistaa Neule-Nellille ystävän. Tänään Nelli laittoi aamulla ylleen melkoisen räväkän hamosen (vaatetussarjan eka osa)  ja ryhtyi selvittämään, miten pääsisi tapaamaan uusinta ystäväänsä.

Tässä Neule-Nelli uudessa hamosessaan. Ilokseni huomasin aamulla, että AinoS oli tunnetulla tarmokkuudellaan saanut aikaan Nellille ystävän. Mahtaakohan olla kyseessä jonkinlainen sukulaisuus, sen verran oli AinoS:n "mollan" vasen silmä eriparia oikean kanssa. Ihan niin kuin Nellillä. Ainolle lähtee luvattu pikkuyllätys - kurkkaapa   TÄSTÄ, miltä  näyttää Aira ;)

Viikonlopun aikana ryhdyin valmistamaan roomboxia ystävälle, joka juhlistaa paitsi väitöskirjaansa myös tasavuotispäiväänsä. Maanviljelijä kun on, niin useimmiten oma juuri kylvöaikaan osuva syntymäpäivänsä jää viettämättä. Nyt oli kutsussa mukavasti maininta, että tasavuotisia juhlitaan samalla kuin akateemistakin saavutusta. Synttäriä sopivasti hiukan etukäteen.Tuplasti haastetta siis, jos aikoo toteuttaa aiheeseen mallaavan roomboxin.

Laatikko löytyi omasta varastosta.

 
Pikkuiset kottikärryt hedelmineen löytyivät eilisen pääkaupunkiseutuun suutautuneen kokousmatkan välikahvilta, Lohjan aakkospaikan Elämyskaupasta. Mieshenkilö ei ihmetellyt, kun pyysin ottamaan hedelmät pois, teki työtä käskettyä ja seurasi outoihin asioihin tottuneena seuraavaa vaihetta.

 
Tässä sommittelua tapetointivaiheen kuivumista odotellessa. Ajatuksena on täyttää tuo
hedelmistä tyhjätty kottikärry "tieteellisillä artikkeleilla"

En muista,mistä tohtorinhattu on peräisin, siihen vaan pikkuinen helmi ja todennäköisesti
laitan  "Alvarin" seinälle ja hatun sinne. Vierelle lasi kuplivaa :)

Tässä näette viimeisimmän kutistemuovikokeilun tuloksen: pistorasia - sijainti on melkoisen outo, ihan kulmassa. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa, sillä pistorasia  peittää epäonnistuneen  listakulmauksen. Kirjakylly on samaiselta kahvitauolta, ja hiukan emmin, josko jättäisin sen lattialle. Saapi nähdä. Juhlapäivä on ensi lauantanai, joten viikko on aikaa kehittelyyn. Työn nimi oli selvä alusta alkaen: "Kevätpuuhia"

3 kommenttia:

  1. Ihana Nelli ja ihana Kevätpuuhia.

    VastaaPoista
  2. Voi että olikin ihana ystävä tuolla toisessa blogissa. Nelli on kaunis, samoin hänen uusi hameensa.

    VastaaPoista
  3. Tuosta tulee taas niiiiin upea roombox. Kyllä tulee synttärin +tohtorijuhlijan päivän kohokohta kun tämän saa.

    VastaaPoista