perjantai 28. joulukuuta 2012

Kulttuuririentoja

Teimme Mieshenkilön kanssa kulttuurimatkan pääkaupunkiin parahultaisesti juuri ennen joulua. Jouluhulinan keskellä oli todella rentouttavaa yöpyä hiljaisessa hotellissa, nauttia niin ilta- kuin aamusaunasta ja vain ihmetellä ihmisten kiirettä. Kävimme Ateneumissa ja sitten vierailimme ensi kertaa EMMAssa, Tapiolassa. Tässä näyttelykeskus weegee:ssä sijaitsee monta eri museota, Suomen Kellomuseo, Helinä Rautavaaran museo, Kamu, Emma, Galleria Aarni ja Helinä Rautavaaran museo. Meitä paikan päälle veti erityisesti   Jaume Plensan  sykähdyttävä näyttely ja paikan päällä hoksasimme  kiintoisan  näyttelyn brittiläisestä 1800-ja-1900-luvun-julistetaiteesta
Sen jälkeen ei kovin monta bittiä enää halunnut tunnelmaa sotkemaan, vaikka kaikki paikan museot ovat taatusti vierailun arvoiset. Tosin piipahdimme Lelumuseossa ja toki museokokonaisuuden shopissa. Sieltä löysin matkamuistoksi tarvikkeen, jollaista ei vielä varastoissani ollut:
 

 
Tämä kapistus on käsittääkseni pienoismalli Elina Rautavaaran museon "Kierrätyksen maailmanmestarit" näyttelyn tarpeistoa. Jos nyt oikein muistan, kyse on kierrätysmateriaalista valmistettu käsipiano. Laitetta voi soittaa, noista rautasuikuloista tulee kustakin oma äänensä.

Uumoilen, että tämä menee joko Huikka ja Kulaukseen tai sitten peräti Galleria Bastetin (Pitsilinnassa oleva kotigalleria) esineistöön. Kunhan nyt hetken mietin ja makustelen.
´
 
Kuvassa Lelumuseon ja Helinä Rautavaara museon esitteet ja lisäksi ostamani
pikkuinen virkattu nalle tuon kummallisen soittimien vierellä.
 
 

6 kommenttia:

  1. Vaikka asun aivan naapurikunnassa, en ole Emmassa vielä koskaan käynyt. Pitää nyt tosiaan jossain vaiheessa täyttää tuo kulttuuriaukko ja matkustaa Espooseen, jossa viime kesänäkin kävin monta kertaa. Emmaankin yritimme kerran ystävieni kanssa, mutta sen verran myöhään illalla, että se oli jo kiinni.

    VastaaPoista
  2. No onpas kyllä erikoinen soittopeli!

    VastaaPoista
  3. On kyllä soittopeli, jota ei joka huushollista löydy.

    VastaaPoista
  4. Onpa jännä soitin - en ole moista ennen nähnyt. Mukavaa loppuvuotta Sinulle

    VastaaPoista
  5. Hyvää joulun jatkoa Eijulista! Terveisiä Napapiirin takaa... sain tyttäreltä joululahjaksi pikkuruisia astioita ja ompelukoneen... laitan omaan blogiini kuvia kunhan ehdin.. Kiitos kuluneesta vuodesta ja uudesta harrastuksesta.

    VastaaPoista