maanantai 24. joulukuuta 2012

Luukku 24

 
Aaton tunnelmassa on parasta  heräämisen hetki, valojen sytyttäminen kuuseen, aamusaunan odotus. Kuusemme on tänä jouluna tavallista pienempi, mutta tunnelma on ihan sama. 




Tarkkasilmäisimmät huomasivat  kuvassa pikkuisen ulkotulen, jonka sain Luukusta 24. Mukana oli selkeästi tuunattavaksi tarkoitettu jouluseimen hahmot ja kaunis lintu.

Jos oikein tulkitsen, tuo ulkotuli on "rakennettu" tuikun päälle, laudoitettu ja pintakin tuosta päältä varmaan maalattu. Pisteenä iin päälle mukana oli korkki (siitä näkyy sormen alla jotakin), joka asetetaan liekin päälle - ihan aito jääkynttilä tämä mielestäni on. Korkkia on varmaan käsitelty lasimaalilla, sen verran aidon jäinen se on:

 
Kädenjälki viittaa kerhomme Marjaan , jolle kiitos ja hyvän joulun toivotus. Ulkotuli meni heti paikalleen. Kovin on lumettoman näköinen Villa Charlotten etupiha - olisikohan tänne asennettu katulämmitys pitämään pihat puhtaana?

 
Pitsilinnan Leskirouvakin on jo hereillä. Kuusen kynttilät kimmeltävät, kahvinkeitin porisee ja taloyhtiön tarjoama joulusauna odottaa ensimmäistä kävijäänsä. Leskirouva otti ensimmäisen vuoron, jotta ehtii tehdä viimeiset valmistelut ennen Joulurauhan julistusta. Tänä vuonna hän seuraa julistuksen TVstä. PikkuSisko tulee mummolaan, jotta äitinsä ja isinsä ja Isot Veljet pääsevät Turun Vanhalle torille tapahtumaa paikan päälle seuraamaan.
 
 
Rauhaisaa joulunaikaa kaikille blogissani piipahteleville ja kiitos kaikille
kalenterivaihtoystäville mukavista aamunavauksista!
 

7 kommenttia:

  1. Oikein Hyvää Joulua Sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Oikein tunnelmallista joulun aikaa ja taikaa!

    VastaaPoista
  3. On ollut ihanat joulukuun aamut!
    Hyvää Joulua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Voi tuo lumilyhty on ihana ja kaikki muutkin tietysti. Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  5. Iloista joulua teidän porukalle!

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää Joulua Eijalle ja kiitos muistamisista. Jäälyhty on mainio, tuli oikein hyvä mieli sitä katsellessa.

    VastaaPoista