lauantai 13. kesäkuuta 2015

100 päivää ilman nukkekotihankintoja - kesä edessä

On se vaan niin, että elämä ilman nukkekotihankintoja on ihan mukavaa. Ilmankin pärjää. Semminkin kun varastot on täysi noin kuusi vuotta kestäneen vapaan hankintapolitiikan ajalta. Mainittakoon, että tämä 100 päivää -hanke on ihan omani, en siihen kavereita saanut mukaan ;).
Viime viikonlopun Helsinki-Lahti reissun tunnelmiin liittyi lauantainen aamureippailu hotellimme takana olevalla hallin torilla:
 Mahtavia patsaita
 Hieno vanha nukkekotikaappi (ei myynnissä, mutta hetken keskustelun jälkeen hinta 400 ja kun sitten osoitin asiasta jotain tietäväni, hinta olikin 200 - ei ollut lenkkihousujen taskussa sitä vertaa...). Myyjä alkoi neuvoa sitten lähimmälle automaatille - eli sillä tavalla "ei myynnissä"
 Kaikenlaista nippeliä
 Ainut ostoni liittyy Raunistulan kerhon tuleviin projekteihin - näitä soittimia löysin Lahden markkinoilta. Hinta 4 euroa juuri passelisti kerhomme kassatilannetta ajatellen.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Minä vaan ihan katson...

Neiti Kolmeveejayhdeksänkuukautta oli käymässä. Tehtiin kaikkea kivaa. Neiti myös tietää, mistä etsiä: kantoi muovisen säilytyslaatikon minulle ja "halusi vain katsella". 
Pikkusormet poimivat nopeasti suosikit. Nämä otukset sitten pakattiin muovikassiin ja vietiin omaan kotiin, Oli kuulema koko ilta mennyt niiden kanssa puuhatessa. Äitinsä nappasi tämän hellyyttävän kuvan:
Kuvassa on pikkuinen kudottu koirahahmo (en muista keneltä aikanaan olen ostanut). Sen nimi on Elina. Ja prinTseNssa sammakot Kurnauskis ja Kukkuluuruu.  Ja oman äidin eilen mummolassa massailun lomassa askartelema hiiri. Sen nimi on Marko. Tuo karhu on Jalokivigalleriasta. Sen nimi on Ihan vaan karhu. Nimet on neidon itsensä keksimät. 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

100 päivää ilman nukkekotihankintoja:78- 85/100 - Kesän varalle...

Kaikille epäilijöille kerrottakoon, että "en ostanu mittää" Lahdesta. Itselleni. Raunistulan nukkekotikerholle hankin 4 eurolla jotain pientä tulevaa syyskauden hankettamme varten. Hankintojen sijaan söin Lahden tapahtuman kanttiinista hyvän kanakeiton ja sillä jaksoin takaisin kotiin. Auton takapenkillä oli voittoisa vinttimme.
Kysymys Nukkekotiyhdistykselle kuitenkin (jo aiemminkin esitetty): Miksi Nukkekotiyhdistys ei tee  jotain esitettä/lappua siitä, mistä noiden roomboxien esittelyssä on kyse? Sitä olen monasti ääneen eri tapahtumissa kysynyt. Useamman kuin yhden suusta Lahdessa tuli kysymys siitä, että mitähän nää on - semminkin kuin  Nukkekotiyhdistyksen edustaja ei ollut pöydän takana asiaa esittelemässä koko ajan. Olisihan se hyvin sijoittuneille töille niiden arvoinen nosto, kun olisi selvästi kerrottu vaikka tyyliin Voittaja/eniten ääniä saanut/toiseksi tullut jne.  - Soisin asialle tehtävän jotakin Suurta Snadia ajatellen.

Ihan ilman pikkujuttuja ei kuitenkaan ole tarvinnut olla: sain mitä hienoimpia kesäyllätyksiä kerholaisiltamme, kun pidimme kevätkahvihetken mökillämme. Valmistimme kerrosvateja.  Emännälahjat ja swappimme toivoat mieleen jouluaaton:
 Juureksia kauniissa korissa, Nukkekotilehti, minipora, kukkia ja pöytälamppu - kyllä nyt kelpaa!
  Lähikuvassa pora ja kukkakimppu.
 Nukkekotilehti ja voittoisa vinttimme.
 Leipäkori herkkuineen.
Näkyykö tämä ihana lamppu tässä paremmin?
Sitten kahviteltiin:_
 Omat kerrosvatini (näitä valmistui illan aikana aikamoinen määrä)
Tästä on hyvä jatkaa kesälomaan. Ja 100 päivän ostokieltäymys ulottuu vielä aika pitkälle...

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ihan ruosteessa

Päätin ruostuttaa nukkekotiyhteisölle tutuksi tulleet ns Stockan puutarhakalusteet. Raunistulan kerholta otin lainaan aineen, jonka avulla tuo muunnos olisi hyvä tehdä. Kerholla Johanna jo mietti, että josko onnistuu, että ovatko kalusteet maalattuja vai joitenkin metallipinnotettuja. Minä tuumin että maalattuja taitavat olla. Kuinkas sitten kävikään?
Kohteet: aurinkovarjo, karsina,  puutarhaakaari, ämpäri, lapiota, haravaa, 
pikkuinen kukkapolkupyörä, penkki.
Ruostutusaine:
Ensimmäinen käsittely:
Mahtaako sittenkin Johannan arvio olla oikea?
Seuraavan kohteen maalasin ihan suosiolla tavallisella askartelumaalilla...
Sitten keitin kahvit. 
                                           Eka kierroksen kuivumista odotellessa.
Osaako joku sanoa, että onko kokemusta näiden kalusteiden pinnasta? Onko se maalia vai pitääkö todella maalata ensin ja vasta sitten käyttää tuota ruostutusainetta? Sen käyttöön tarvitaan muuten ominaisuus, jota minulla ei ole: kärsivällisyyttä.

100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 61-77/100 - Onnea ylioppilaille ja heidän läheisilleen!

Sekakuoro Hengarien repertuaariin kuuluu myös ylioppilaskevään laulut.
                                    Kuvassa Sekakuro Hengarien jäsen "Gaudeamus Igitur" .

Elävän ruusun sijasta vein eilen tämän veijarin kevään  uudelle ylioppilasnuorukaiselle. Sekakuoro Hengarit koostuu nukkekodin pystynaulakoista ja alkuperäinen kokoonpano on muistaakseni vuodelta...2011?  Tai aikaisempaa - nyt en muista.

Laskeskelin juuri, että Lahden markkinat, jonne suuntaan 8.6. , osuvat 100 päivää ilman nukkekotiostoja -hankkeen päivälle nro 84. Allakan mukaan lomamatkalla Firenzessä tulee 100 päivää täyteen matkamme viimeisenä varsinaisena läsnäolopäivänä 22.6. - Forssan markkinoilla  26.7. onkin  päiviä kuluntut 134. Ottaen huomioon, että Turkin matkasta tuli 60 päivää sakkoa, en taida tehdä ostoksia vielä silloinkaan...

lauantai 23. toukokuuta 2015

100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 38-60/100

Eipä sitä ostettavaa ilahtuakseen tarvitse:
Osallistuin Raunistulan kerhon kanssa Nukkekotiyhdistyksen vinttiaiheiseen kilpailuun ja me voitimme! Model Expossa käynyt yleisö äänesti työmme "Asiaton oleskelu kielletty" isolla äänten enemmistöllä parhaaksi.

Päivät 38-40 muodostuivat mahdottomiksi kieltäymysten suhteen. Matka Turkkiin oli jo etukäteen arveluttava hankinnoista kieltäytymisen suhteen. Ja niinhän siinä kävi:
 Eipä pahasti kukkarolle kuitenkaan ostot käyneet, sillä basaarien tarjonta oli melko edullista.



Loppuaika tästä välistä onkin mennyt päätökseni mukaisesti. Mitään en ole ostellut. Seuraava jäänä momentti onkin sitten Lahden markkinat 6.6. - sieltä haen tuon vinttimme kesäksi kotikonnuille, kun on niin suuri, että sitä ei pystytä kuljettamaan Nukkekotiyhdistyksen näyttelypöydille. Harmi sisänsä, voittajatyötä kyllä kelpaisi esitellä.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 32-37/100 - Sunnuntaisessio

Mitään en ole ostanut, hyvin siis menee sillä saralla. Tuleva Turkin matka tulee olemaa koitos, sillä jos olen oikein ymmärtänyt, siellä basaareissa on jos jotakin pientä ja kivaa.
Tästä sunnuntaista kehkeytyi mitä mukavin, kun hyvä ystäväni Riitta tulla tupsahti ja totesi, että hän nyt tuli, kun arveli, että olen kotona, vaikka en puhelimeen vastannut. Ja totta tosiaan, olin käyttänyt minisirkkeliäni  i h a n  i t s e (olen aika  pollena asiasta) enkä ollut kuullut puhelimen pirinää.
Kaivoi sitten laukustaan puisen arkun ja sanoi, että tästä pitää tehdä heillä kotona lastenlapsia varten, eli  pikkutytölle sopiva, joko kultaa tai hopeaa. Onko sulla maaleja, kysyi (!?) - olihan niitä.
Itse olin ottanut haasteksi jonkinlaisten tikaspuiden värkkäämisen ja siinä hankkeessa tarvittiinkiin lujaa uskoa ja luottamusta omiin kykyihin, jotka eivät ole ihan tikapuiden tasalla.
Materiaalina siis Bilteman lauta...
Melkein neljä tuntia tätä tein... poikkipienat on puoliksi sahattua samaista lautaa. Hiukan piti jatkaa, kun  vaadittu korkeus oli liki 30 cm. Mietin, että laitan liitoskohtaan ikään kuin  jotkun naulat, niin näyttää siltä, että ovat  "taitettavaa mallia".  Mitään tukia en poikkipienojen asettelussa käyttänyt, silmämääräisesti kiinnittelin ja manasin mietin,  että ehkä olisi jotain tukitikkuja sittenkin pitänyt käyttää.  Olisi välit yhtä suuret. Mutta - haittaakse? Pohjamaalin vetaisin odottamaan  tulevaa väriä. Hioinkin oikein ennen maalia.

Ystäväni hylkäsi kulta/hopeavärin ja valitsi pinkin.  Päälle laitettiin kevyt lakkakerros. Koristesaksillla leikkeli pahvista nuo rautakoristeet ja maalasi mustalla.
Sivuille tuli vielä kahvat minun kahvavarastostani, mutta niistä ei minun kameraani tullut kuvaa. Toinen naulattiin (totta) kiinni mininauloilla, toinen sitten jo suosiolla liimattiin. Olihan näky!!!
 Ja arkun sisus on tietysti myös pinkkiä. Hieno tuli.
Olipa kiva päivä. Välillä syötiin ja kahviteltiin. Kiitos Riitalle mukavasta sessiosta!