Villa Charlotten Rouva havahtui outoon ääneen, joka kuului terassin suunnalta.
-Mitä ihmettä täällä tapahtuu, tuumi itsekseen ja jätti joulutähtien leivonnan v a l v o n n a n sikseen. Opiskelijanuorukaisen tyttöystävä Kondiittori oli tullut loihtimaan joululeivonnaiset. Rouva ei itse leivonnaisia hallitse.
Oven avattuaan tämä yleensä sanavalmis Rouva ei hetkeen saanut sanaa suustaan...
Portailla oli laatikko, karuilla narulla sidottu, raakalautaa. Ja vierellä seisoi puuskuttaen ei-vielä-niin-virkeä-Tane, jolla eilen Rouvan koiranulkoilutusretken havaintojen mukaan "oli ilta mennyt pitkäksi".
-NO MITÄ TÄMÄ NYT TARKOITTAA, kysyi Rouva liki jäätävästi Tanelta, joka oli Opiskelijanuorukaisen kanssa saanut laatikon rahjatuksi Matkahuollosta.
-No haimme tämän laatikon, kuten oli puhe, puuskutti Tane tyylilleen huolettomasti, selvästi aamukahvin toivossa (-Sitä ei juurikaan koskaan ole tapahtunut, huomasi saman tien ajattelevansa).
-Ei voi olla minulle, ei edes Aito ja Kallis -liikkeeseeni ole tulollaan mitään näin suurta. Emmekä me ole asiasta mitenkään jutelleet. Onkohan Tanella nyt muistikatko? Onko siinä tarkempaa osoitetta?
Olihan siinä, kun tarpeeksi tarkkaan katsottiin. Mukana olleessa lappusessa olikin Pankinjohtajan nimi ja osoite. Niinpä Rouva otti Nokiansa ja näpytteli ystävänsä Pankinjohtajan Rouvan luuriin.
Kun pakkausta lopulta yksissä naisissa aukoiltiin (paikalle kutsuttuna myös Galleristi, joka ihaili pelkkää laatikkoa niin, että Pankinjohtajan Rouva lupasi sen luovuttaa hänelle hetimiten).
Nämä hienot miekat ja niiden upean laatikon sain nukkekotikaveri Sami Tuuhealta jouluyllätyksenä.
-Mitä ihmettä sinä olet hankkinut, totesi Villa Charlotten Rouva, kun kansi lopulta avattiin.
-Nää, nääi, inte har jag hankkinut miten, totesi Pankinjohtajan Rouva. De måste vara min makes hankinta. Hen harrasta metsästys. Kyllä nyt pite saada lite troppi, sanoi tämä rouva ja kaatoi seurueelle lääkäettä hämmästyksen aiheuttaman tykytyksen lievennykseen.
-No mihin sinä tällaiset tappovälineet laitat esille, puuskahti järkyttynyt Villa Charlotten Rouva.
-Kyllä näiden esillepanoon kannattaa satsata, totesi sitten Galleristi Judith av Nådendahl-Åbo. -Nämä ovat nimittäin mitä ilmesimmin vuodelta 1895 ja ne on takonut Tampereen suunnalla tunnettu aseseppä.
-Tämä miekka on muuten asetyyppinä sapeli ja niitä on valmistettu aikavälillä 1750-1920, tiesi lisää, hänellä oli ammattiinsa liittyen laaja yleissivistys. -Nämä eivät kuitenkaan ole paraatisapeleita, sillä niissä ei ole juhlakäytössä käytettäviä tupsukoristeita. Siksi ehdotankin, että etsitään niille nyt arvopaikka.
Miekkojen ripustus on nyt adhesiivin voimalla tehty - näille arvosapeleille pitää
kehittää niiden hienouden mukainen kiinnitystapa.
Siinäpä sitten naisissa soviteltiin miekkoja ja päädyttiin Pankinjohtajan olohuoneeseen.
-Mine kyllä laittaisin ne på arbetsrummets sida, yritti Pankinjohtajan Rouva, mutta kun Villa Charlotten Rouvakin alkoi Galleristin perusteet kuultuaan miekkoja arvostaa, oli paikka selvä.
-No niin, totesivat ladyt lopulta kaikki yhtä tyytyväisinä. Pankinjohtajan Rouvakin liki säteili - enempi todennäköisesti nautitun terästetyn glögin ansiota.
-Siellä ne ovat. Mahtavatko pysyä siihen asti, kun Pankinjohtaja itse tulee ja kiinnittää ne paremmin?
- Jos joskus kyllästyt niihin, niin voin ottaa ne Antiikkiliikkeeseeni esille, sanoi Villa Charlotten Rouva, jolle miekkojen arvo tuntui lähinnä rahassa enemmän kuin niiden historiallisesteettisessä merkityksessä.
-Kylle se on nyt så, att ne ovat min makes miekka, hen sitten bestämmer, jos luopu, totesi Pankinjohtajan Rouva ja alkoi keittää kahvia.
