lauantai 23. marraskuuta 2013

Kohti joulua

Aamulla
Tuumin aamun kauppahallireissulla, että haluaisin maalata vanhan nukensängyn, jotta tyttärentytär voisi nukuttaa siinä apinoitaan ja mummolan nukkejaan. Mieshenkilö oli auliilla mielellä ja lupasi maalata. Auton nokka käännettiin oitis maalikauppaa kohti, jossa pohdittiin väriä. Ja maalin määrää.
-Kyllä tuo punainen olisi kaunis, sanoo ja osoittaa joulunpunaista purkkia (ei sovi minun ajatuksiini).
-No se on minusta nyt hiukan liika joulunvärinen (olin ajatellut vanhahtavaa, sellaista kerman vaaleata, hiukan nurkistaan kulunutta).
-No sitten pinkki (Mieshenkilö on pikkunaisen, 2v, hurmaama).
-No voisko nyt tällä kertaa olla jotain muuta, kun aina pinkkiä?
Sitten:
Maalikaupassa oli riisipuuro- ja väskynäsoppamaistiaiset. Kun siinä niitä maiskuttelin, teki Mieshenkilö  päätöksiään.
-Tehdään siitä vaaleanvihreä (puuro on mennä väärään kurkkuun), minä haen vielä sellaisen alustan, jota tarvitaan kun maalataan ja tarvitsen myös pensselin (kaikkia on kotona).
-No ei kai nyt sellaista maalialustaa kannata ostaa, kun purkkeja on kotona vaikka kuinka (ei kun menee ja  palaa tyytyväisen näköisenä).

 
Näistä maaleista kuulema tulee hyvä vaaleanvihreä. Ehdottelin, että maalikaupassa on sellainen palvelu, että ne ihan työkseen sekottavat maaleja haluttuun väriin.
-Ei, kyllä minä sekoitan itse (elementissään).
Sen jälkeen
Kotona NIIN tyypillinen tilanne:
-Tarvitsen hiekkapaperia, missä sitä nyt sitten on?
Ojennan tarvikkeen ja menen omiin puuhiini (olin haaveillut rauhallisesta joulunalus-askartelupäivästä).
-Tarvitsen sellaisen puukapulan tämän hiomispaperin alle.
-Katso sieltä varastostasi, minulla ei ole (ihmettelen hetken, sillä menee ihan itse katsomaan).
-Löysin, nyt menen hiomaan, tiedottaa ja kohta alkaa parvekkeelta kuulua miestyön ääntä.

 
-Minkä ihmeen sinä otit siihen paperin alle?
Näyttää,  ja saa minun lievästi sanoen vähintääkin ihmettelemään, sillä hiontakapulaksi on Mieshenkilön logiikalla kelpuutettu minun lasiovellisen kaapin runko...
 
 
Ja mitä sitten?
Alkoivatkin elämää suuremmat pulmat. Sängyn pohja oli poikien käytössä (painosta) irronnut ja sen paikalleen saaminen minun mielestäni kannatti tehdä niin, että pohja varovasti irrotetaan, laitetaan liimaa ja uudelleen naulataan. Eikö?
No ensin tuumitaan (sitä ennen koko sänky oli laitettu suihkun alle, kun kehoitin hiukan kostella pyykimään hiontapölyt pois...)
 
 
Sitten hakataan... ja niin paljon voimia pitää olla, että...

 
...sänkypolon laitapala halkeaa...

 
-Kannattaisiko niitä revenneitä palasia liimata siihen takaisin, kun ensin laitat sen pohjan nyt vaan kiinni?
-Ei, tähän pitää saada nyt rimaa, jolla tuo rako paikataan, onko sinulla tämän levyistä rimaa tai keppiä (puhuu ihan asiantunjana).
Ojennan riman-etsin-sahan-sahausalustan-levittelen-suojavakstuukia-laajemmalle.
-Anna lyijykynä (sekin vielä,  merkkaa minun kallisarvoiseen kattoparruaineksiin viivoja ja sahaa niitä ihan kuin  olisi ennenkin sänkyjen reunoja paikkaillut).
-Ei tästä tule mitään (ei saa listoja kiinni, halkeilevat kun yrittää naulata - kieltämättä oli hymyssä pitämistä, kun yritti vielä siinä välissä ruuvata niitä kiinni)
 
Lopulta
Otan paikaltaan riistäytyneet sängynreunan palaset lattialta  ja  liimaan ne paikalleen.
-Siihen pitää laittaa puristimet (seisoo vieressä, kehtaa neuvoa).
Haen kaikki mahdolliset puristimet ja laitan ne kiinni.
-No niin, eikös ole hyvä, että minulla on hyvät työkalut (itseensä tyytyväinen, urakoitsija oikein).
 
 
Maalaukseen ei tänään päästy, sillä kuulema puristimien pitää olla paikallaan yhden vuorokauden verran.
Miten ihmeessä minä vältän nyt sen vaaleanvihreän värin? - Toki kokeilla voi, mutta kaiken tämän Mieshenkilön  nikkaroinnin jälkeen tuli olo, että olisi kannattanut riisipuron perään ostaa sitä kermanväristä pari tölkkiä ja pitää varalla. Jos se vaaleanvihreä sekoitus ei huomenna aamulla miellytäkään? Mistä sitä tietää, millaista sävyä syntyy, kun on kyse meidän Mieshenkilöstä?
 
Jälkinäytös

 
Mitä siitä sitten seuraa, kun on suunnitellut itselleen rauhallisen askartelulauantain?  Sitä siivoaa Mieshenkilön jälkiä. Tässä on etsitty vaikka mitä ja kuka sitä nyt itse sotkujaan korjaisi?

14 kommenttia:

  1. :D Olipas mukavaa olla kärpäsenä katossa. Jotakin niin tutunomaista mukaansatempaavassa kerronnassasi.

    VastaaPoista
  2. Heehehehe , kyllä oli makeet ja vahingoniloiset naurut! Ei - vaan lohdutti, että muilla on ihan samallaista, näitä Mieshenkiliöitä on muitakin kuin tämä minun oma :D! Ihana Eija - postasit ihan kuin "ennenvanhaa", oi miten kiva!

    VastaaPoista
  3. Voi ei! Onneksi mun mieshenkilö todella harvoin innostuu mistään tämmösistä puuhasteluista, saan ihan itte säheltää :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi meillä ei apua noin hövelisti tarjota. Naurattaa vaikka tunnen myötätuntoa. Kaiken se kestää...

    VastaaPoista
  5. Nauratti niin, mutten ollut varma uskallanko nauraa. Vähän hymyä hyydytti kun muisti, ettei noin tapahdu vain toisille. Mikä siinä onkin, että kun nainen tekee, saa itse siivota jälkensä, kun mies tekee, saa nainen siivota nekin jäljet. Ja lasten jäljet, Ja eläinten jäljet. Mukavaa askarteluhetkeä sitten kun sellaisen välin löydät. Vedä vaikka ovi perässäsi kiinni ja sano, että kyseessä on jouluyllätys...

    VastaaPoista
  6. Hih hi hihhi hohohhohoo :) kyllä siitä hyvä tulee, vaiheiden jälkeen. Tulee mieleen meidän shoppailut taannoin kun miehelle ostettiin vaatteita ja sitten mentiin rautakauppaan hakemaan minulle ruuvareita. Semmoiste se meidän nukkekotinaisten elämä on.

    VastaaPoista
  7. Rentouttava askartelupäivä yhdessä pitää parisuhteen kunnossa. ;)

    VastaaPoista
  8. Voi miten kuulostaa niin tutulta, ajattelet itse tekeväsi jotain omia juttujasi sitten joutuukin toisen apupojaksi juu tuttua ;) Ihana kun on jollain muullakin samanlaista. Toivotaan nyt et yön aikana se maalipurkki on kadonnut ja tilalle täytyy lähteä hakemaan kermanvaaleaa :)

    VastaaPoista
  9. Voi Eija, sun kerronta on mahtavaa :) Teillä siis on ollut oikein laatuaikaa :D :D Jännityksellä odotan sängyn valmistumista ;)

    VastaaPoista
  10. Semmoista tietynlaista vaaleanvihreää oli meidän tuvan penkeissä, pöydissä ja muissa kalusteissa kolmekymmenluvulta, onneksi äitini intoutui maalaamaan kaikki tummanpunaisiksi. Tuli tarinastasi sellainen deja-vu-olo, ja vähän lohduttikin. Aina saa sydän syrjällään seurata mitä mies seuraavaksi keksii käyttää apuvälineenä maalinsekoituksessa, kiilaamisessa, hionnassa tms. Onneksi ei vielä perintöhopeita niin kuin siskon mies 90-luvulla ;) Kiitos, tätä blogia on ihana seurata, vaikka oma nukkekotiprojekti elää vielä unelmissa, kun yrittäjän työt eivät jätä aikaa väkertämiselle.

    VastaaPoista
  11. No voihan ;)
    Tuo kuulostaa niin tutulta, että minä en edes unelmissanikaan pyytäisi tämän talon mieshenkilöä avuksi. Oma apu paras apu :) Mukavaa joulun odotusta kuitenkin!!

    VastaaPoista
  12. Sinä se osaat kertoa nuo jutut niin hupaisasti että saa olla naama iloisesti virneessä koko ajan. Ja kiltti on miehesikin kun ei polta proppujaan. Jatkakaa samaan tyyliin :) .

    VastaaPoista