perjantai 31. tammikuuta 2014

Arvontavoitto ja interiöörivaikutteita

Olin viikko sitten työpaikan kaksipäiväisessä kehittämisseminaarissa Billnäsin ruukin hienossa ympäristössä. Juhlistakoon niiden kuvat taannoin julkistamaani kuva-arvoitusta, jossa kyselin, mitä nämä ovat:

Verhot muotoutumassa. Muotoiluun käytin sokerivettä.
Eli oikea vastaus oli verhot, kuten kaikki tiesivät ;)
 
Vastaajia kysymyksiin kertyi 18 ja  uskoakseni kaikki tiesivät oikean vastauksen. Mukana oli kuitenkin suureksi ilokseni myös  Ranskan lippua ja Tapparan voiton liehutusta ;). Arvonnan suoritti random.org, joka poimi pikkuyllätyksen saajiksi Narina näpertää ja Äidin suuresta maailmasta.
Pikkuyllätys lähtee osoitteiden selvittyä.
 
Muille lohdutukseksi ja etenkin interiööri-insipiraatioksi  Billnäsin  ruukin näkymiä. Alueella on visiot muodostua tunnetuksi konfrenssi-, näyttely- ja kokouspaikaksi. Myös kansainvälisyyttä tunnettuutta haetaan. Tällä hetkellä käytössä on 20 hotellihuonetta, hienosti vanhaa kunnioittaen kunnostetut luento- ja pienryhmätilat. Alueella on myös Rakennusapteekki ja siihen liittyen varaosamyymälä. Jo yksin niissä piipahtaminen on elämys ja saa ajatukset pyörimään...
 
Hieno piippu

Luentotilamme

 
 
                                            Ravintola/hotellirakennuksen pääty, v 1915
 

 
    Hieno uusiokäyttö v 1926 kerätylle kasvistolle - kuka tekisi 1:12 koossa, oikeista kasveista ;)
 

Kesäterassi talviasussaan

 Käynti hotellin 3. kerrokseen.
 
    Talvisen koskinäkymän takana tulevia majoitustiloja
 

 Ravintolan kaunista karheutta
 
'
Nosturin koukku ravintolan katossa - mahtavaa!


    Pienryhmähuoneen tuolit - miten olisi koossa 1:12?  Nämä olivat muovia
 
 
 Pöydät oli tehty vanhoista lattioista - paksut lankut, kaikki vanhat maali- ja kulumajäljet tallella. Tykkäsin!
                 
 
PS: Rakennusapteekin rakennuksen vieressä oli erillinen näyttelytila, jossa oli hienoja vanhoja kunnostettuja uuneja, vanhaan mallin mukaan tehtyjä keittiökaapistoja - ja mikä parasta: alueen rakennuksia pienoiskoossa. Kännykkäni, joka tuolla reissulla palveli myös kamerana, oli tuona hetkenä hotellihuoneessa. Kannattaa piipahtaa paikalla jo ihan niiden vuoksi! 

3 kommenttia:

  1. Todella kaunis ja inspiroiva miljöö!
    Onnea Äiti suuresta maailmasta ja Narina Näpertäjä!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut voittajille,
    Billnäs on kiehtova paikka. Mennyt aika oikein huokuu päälle kaikkine kertomuksineen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti tästä onnettaren osumasta! Erikoisia esineitä oli iso läjä, niistä saa taas inspistä uusiin askarteluihin.

    VastaaPoista