maanantai 6. huhtikuuta 2015

100 päivää ilman nukkekotihankintoja: 16-23/100

Pääsiäinen muodostaa jonkinmoisen poikkeuksen tässä 100 päivän kieltäytymysten sarjassa. Suklaamunia ostin, saavat ruokavieraat jälkiruuakseen ja Murkku, Esimurkku ja Neiti Kolmejapuolivee erityisesti sitten munien sisuksista jotakin pientä. Ties vaikka antaisivat jotain minullekin
Odotukset ovat suuret:
Odotettavissa siis:

Yksi etukäteen avattu muna tuotti Minnihiiren, jonka olisin mieluusti ottanut, mutta se matkasi Neiti Kolmeja puoliveen mukana uuteen kotiin Pääsiäislauantaina.
Nämä monikäyttöiset (peltiset) Pääsiäismunat hankin viime vuonna. Ovat siitä mukavia, että ne voi säilyttää aina seuraavaan vuoteen ja niihin saa kätkettyä vaikka mitä. Tänä vuonna niissäkin on suklaamuna.
En ehtinyt nähdä mitä kaikkea tuli mistäkin, mutta illan saaliiseen kuului My Littele Pony sormus, tarroja, alla kuvassa olevat vesiväripensseli (tuo hassu hahmo), karhu jolla on jäätelötöttörö ja helikopteri, jonka ropellit pyörivät, kun sitä  rullaa eteenpäin. 
Lisäksi  löytyi heti Villa Annaan viedyt pikkuinen hylje ja tuo kitaristi ;)

                                      Aika suklainen täyteläinen Pääsiäinen meillä.




1 kommentti:

  1. Muutama suklaamuna tuli ostettua pikku-virpojille. Kaksi lasta kävi virpomassa joten itsellenikin jäi munia. Kindermunien sisusta on jotenki huonontunut...mutta kivoja pikkuautoja tuli ainakin kaksi. Prinsessa munissa oli Prinsessoja.

    VastaaPoista