keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Lisätila on aina tarpeen

Pitsilinnan Arkkitehti oli suunnitellut yllätystä Puolisolle. Sammon osakeanti tuotti sen verran hyvää mieltä, että hän  tarttui jo pitempään  muhineeseen ideaan, jota oli pyöritellyt lempituolissa istuessaan. Oli sitten käyttänyt  osakeannin uuden asunnon ostamiseen (salaa Puolisoltaan).
-Lisätilaa tulisi saada työhuoneen verran, mietti tämä herrasmies ja totesi samalla, että Puolisonkin ammatti (sisustussuunnittelija) edellytti joskus kotitöitä, vaikka oma työtila kaupungilla hänellä olikin.
 - Kodinhoitohuoneen läpi pääsisi kerrostalon sivuilla olevaan juuri hankkimaani asuntoon, jos vain taloyhtiö suostuisi oviaukon puhkomiseen, tuumi Arkkitehti ja teki saman tien esityksen pohjapiirroksineen taloyhtiölle.
-  Tämä kun olisi vallan mainio tila liitettäväksi omaan asuntoomme ja sen jälkeen meillä olisikin koko kerros  omassa hallinnassa, totesi hän tyytyväisenä.
Eikä  kulunut kauaa kun kaikki luvat oli valmiina, väliovi  suunnitteilla ja kaiken kukkuraksi yllätys oli pysynyt salassa, sillä Puoliso oli kuukauden mittaisella työmatkalla Kaliformiassa.


Oven tein 3 mm vanerille, tässä Osmo-pikasilotetta kulmissa, pohjamaalaus sen jälkeen. Ovi tulee olemaan ihan "feikkiovi" eli se liimataan pikkuasunnon takaseinälle antamaan vaikutelmaa siitä, että siitä pääsee kulkemaan :).

-Seuraavaksi pitääkin laittaa remontti-ilmoitus talon asukkaille, mietti Arkkitehti ja otti lasin punaviiniä. Urakka oli mieluinen ja hän tuskin malttoi odottaa Puolison reaktioita. Vielä liki kuukausi aika odottaa - ja tehdä remontti ja sisustus valmiiksi.
Tämä pieni huone on Pitsilinnan viimeinen tapetointityö. Urakka on ollut monivuotinen. Talon sain vuonna 2008.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti