lauantai 20. helmikuuta 2016

Toinen rempattava talo - Osa 3: Lisäkerros

Rakentaminen on  haasteellista. Erityisesti, jos edustaa tyyliä ei-niin-yhtään-rakenteiden-hahmotuskykyä. Onneksi Mieshenkilö oli auttamassa.
Eilen illalla  Ihan pienen Vilskeen perusosa (se rempattava osa) sai hiukan vielä tapettia seiniin.
Tuo vaaleanpunainen ruututapettinen pikku "kolo" voisi olla vaikka keittiön alkua. - Ja  mitä tahansa minä  tiloista mietinkin, saattavat ne muuttua ties miksi, kunhan talon uudet leikkijät sen haltuunsa saavat. Oikein odotan, miten  talo alkaa elää.
Ja katon irronnut "sauma" piti korjata eli grillitikku paikalleen ja puristukseen - ja katon reuna tuli korjatuksi. Maalia vielä odottelelee.
 Päivän todellinen urakka oli uuden kerroksen laatikon luominen. Kerhomme Iston avulla sain valmiiksi määrämittaan sahatut osat. Loppu onkin sitten historiaa:
 Mieshenkilö sai  uurastaa aika lailla ennen kuin tässä vaiheessa oltiin, että sivut ja takaseinä saatiin paikoilleen ;). Ei purettu kuin kerran.
Ta-daam...
Hiukan hahmoa, miltä alkaa näyttää.
Seuraavaksi uuden kerroksen tapetit, sitten lattia ja sitten ikkunat.
Näillä mennään. Intoa piukassa!

torstai 18. helmikuuta 2016

Toinen remppatalo - Osa 2 - tapetoinnin vilskeessä

Ihan pieni Vilske on saanut hiukan väriä.  Edellisen rempan (Vanha Talo jouluksi) jäljiltä löytyi mukavia kuoseja. Ja oikein kaavat tekemällä sain pikkupalasista parille seinälle kivat ilmeet:

Kaavojen tekeminen on taitolaji!
Tässä yläkerran välioven kautta voi kurkistaa...
Kenenkähän huone se aikanaan tulee olemaan? Ihan oli pakko kokeilla tällä vanhahtavalla tuolilla... Näyttäisikö Ihan pienen Vilskeen johtajattaren tuumaushuoneelta?
 Eikä kai ole remonttia, jossa ei välillä huokaistasi ja juotaisi kahvia?

Sunnitelmien mukaan on tilanne  lisäkerroksenkin suhteen edennyt:
Akakertaan tulee kaksi tilaa ja yllä sen väliseinä. Oviaukko tuli ensin hiukan suureksi, kun en huomannut varastoistani, että minulla oli ihan passeli ovi tuohon. Ei kun Iston luo käymään ja pulma - parin muun pulman lisäksi - sai tänään ratkaisunsa. Lisäpala on tässä juuri liimattuna.
Tässä talo takaapäin ja siihen nojaamassa alakerran sivupäädyt. 
Toinen ikkuna pitää vielä maalata valkoiseksi. 
 Ja hiukan vielä kokeiluja kalusteilla:
 Portaat on mielestäni kauniit - ja on tärkeää, että pikkuleikkijät pääsevät kerroksesta toiseen!
Kyllä tämä hanke vie mennessään -  löysin muuten jo hellan ohjeenkin. Maria Malmströn ystävällisesti vinkkasi, että hänen eka kirjassaan on kaavat. 
Kiitos vinkistä, kirja on on pöydällä ja kaava kopioitu.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Toinen rempattava talo - Osa 1

Törmäsin viime vuoden loppukesällä tähän kauniiseen taloon Neiti Neljäveen pihalla. Hiekkakasassa nökötti, sade oli tulollaan. Nostin katoksen alle suojaan ja totesin, että menee pilalle tuossa ulkona. Selvitysten jälkeen sain luvan ottaa sen hoteisiini sillä ehdolla, että korjaan sen ja annan eteenpäin jonnekin, jossa sillä voivat sitten lapset leikkiä.
Kiitos Romeo, Kiki ja Bella - arvostan tätä oman tätinne tekemää taloa kovasti ja koitan rempata sen niin, että siitä olisi iloa lapsille vielä pitkään.
Talo on matkalla Turun Ispoisissa sijaitsevaan Päiväkoti Vilskeeseen http://www.vilske.fi

Talo on melko hyvässä kunnossa. Alunperin tässä on ollut aukeavat etuovet, mutta toinen oli repetyynyt pois ja otin sitten toisenkin pois. Toimii paremmin pikkuleikkijöillä ilman ovia.

Liimaa ja puristimia tarvittiin ensi vaiheessa.
Sisäkattoa hiukan pitää kiinnittää.

 Sisätilat ovat tyylikkäät, valkoiset seinät ja hieno harmaa puulattia.
 Ja tuo sisäkatto! Upeaa työtä. Ei tarvitse kuin pestä. Ja hiukan kiinnittää väliovea, jonka käyttö tulee olemaan melkoista.
 Alakertaa:
Viehko portaikko ja kiva pikkuikkuna.


 Mutta ei kai tämä tila riitä... Siispä millmetripaperia ja hetki mietintää ...
 ...kellarikerros pitää olla!
Osat minulle sahasi Raunistulan kerhon Isto, jolle iso kiitos avusta.
Näillä mietoksin tänään. Hanke on innostava!

Niin, tässä vaiheessa tämän talon nimi on Ihan pieni Vilske.


maanantai 8. helmikuuta 2016

Tuunaustalkoot

Hyvä ystäväni Riitta tuli perinteiseen  sunnuntain askartelutuokioon. Oli onnistunut löytämään kirpparilta ison kasan IKEAn kalusteita, jotka päätettiin muodistaa. Käsittelyyn päätyivät  ruokapöydän neljä tuolia, sohva ja kaksi nojatuolia.
Tarvikkeet: liima, maalia, kangasta, pikkuhousunsuojia ja ohutta kertakäyttöistä harsoa, tulitikku-laatikoita, nuppineuloja, kontaktimuovia.

Pikkuhousunsuojat ovat mahtavaa pehmuketta, tarttuvat kiinni hienosti! Joko suoraan muoviin tai sitten sen ympärille voi kietoa jotain lisäpehmuketta tai suoraan pääliskankaan.
Nojatuolia piti  istuimestaan saada hiukan korkeammaksi:
Ta-daam:
Tulitikkulaatikon ympärille käärittiin ensin pikkuhousunsuojaa ja se  vielä suojatiin ohuella kertakäyttöisellä harsolla, jonka päälle liimattiin kangas - hieno vai mitä?
Sohva oli myös aika syvä ja sama temppu tehtiin sille, kului vain useampi tulitikkulaatikko...
 Sohvan alle tehtiin "laatikosto",  sitä ei saa auki. Tulitikkurasiat päälystettiin kontaktimuovilla, päälle laitettiin pahvia, jossa on päällä samaa kontaktimuovia, nuppeina nuppineulat.
 Hmm, liian matala edelleen... joitenkin muistuttaa vanhaa keittiön sohvaa, josa voitiin säilyttää esim vuodevaatteita... mutta liian syvä... Mikä neuvoksi?
Pehmuste!
 Siinä välillä muuttuivat värikkään keittiötuolit valkoisiksi.
 Sohvaryhmää sitten mallattiin lisää vielä: siihen tehtiin rullatyyny selkänojan virkaa tekemään. Sininen kangas ei riittänyt kuin kahteen tuoliin, mutta hyvin sopii sohva joukkoon, vaikka onkin eri kuosia.
Ja miltäs näyttää:  voi laittaa torkkupeitolla tai ilman?
Tai tyynyjen kera... ja pöydällä rekvisiittana Aallon maljakko.
Kyllä oli mukava sunnuntaimme - ensi kerralla jatketaan.

Tyylätään

Meillä oli vauhdikas viikonloppu. Neiti Neljävee etsi saksia ja ennen kuin ehdin miettiä, että mistä on kyse, kuului varmalla äänenpainolla:
-Mä tyylään näitä nukkei hiukan.
Tyylään?
Tuloksena melko monta hiuksetonta nukkea.
Vaikka en nukkeja nukkekodeissani pidäkään, kieltämättä hiukan harmittaa parin vanhan Lundbynuken hiusten katoaminen...







Vimeksi parturoidulle jäi lyhyt tukka. Kuulema joskus voi tarvita ponihäntää.

Unelmien minimaailmassa 29.1.-6.3.

Näyttelymme on saanut  mukavasti näkyvyyttä. Olen siellä mukana muutaman työni kanssa. Tässä näyttelyn tunnelmia tiedotustilasuudesta 28.1. Nämä kaikki kuvat on ottanut toimittaja Kalle Mäkelä, Yle.
 Mukana on myös kerhomme voittoisa vintti, vuoden 2015 pienoishuonekilpailun voittaja, nimeltään Asiaton oleskeliu kielletty.
 Oma työni, Pienten perhosten koti, jolla voitin vuoden 2014 pienoishuonekilpailun, aiheena oli lastenhuone.
Pääsin itsekin kuvaan...
 Oma työni, Vaiheessa (Kylpyhuonekilpailun viides sija, vuodelta 2013)
Kerhomme työ Puutorin vessa, vuodelta 2011
Näyttelymme löytyy Turun Abos Vetus museosta, Omatila-galleriasta.