torstai 8. tammikuuta 2015

Mittamies saapui taloon

Arkkitehti ja Puoliso olivat käynteet ostoksilla. Pitihän  uuteen keittiöön saada arvoistansa  tarviketta. Arkkitehti arvioi edelleen keittiönkaapin korkeutta ja arveli sen olevan raamikkaalle miehelle kenties hiukan matalalla.
 -Tässä ei muu nyt auta kuin aika, totesi, sillä uusien samanlaisten laattojen hankintaprosessi tulee olemaan pitkä. Nimittäin jos völitilaa kasvattaa, se pitää tehdä samoilla laatoilla, näin oli päättänyt.
Iloitsi sitten kuitenkin tehdyistä hankinnoista yhdessä Puolison kanssa.
-Kyllä me löysimmekin oivat tarvikkeet tähän uuteen keittiöömme, sanoi Puoliso, kun purki ostoksia keittiön päydälle.
-Tuo viskikarahvi on minun mieleeni, tuumi Arkkitehti, vaikka yleensä seurustelujuomana valitsikin aina kuivan valkoviinin.
 -Minä taas ihastuin tuohon kannelliseen lasiseen karamelliastiaan ja tuohon korkeakaulaiseen maljakkoon, säesti Puoliso tyytyväisenä.
 -Eniten minua ilahduttavat nuo hienoa puutyötä olevat suola- ja pippurimylly - ja vielä kahta kokoa, ihan oli pakko ostaa molempaa kokoa, kun ei oikein tiennyt, miltä pöydässä näyttäisivät, kertasi vielä, ja moiskautti Arkkitehtiä suulle. Niin iloinen oli.

 Nämä  mukavat ostokset tein ihan kotikaupunki Turun keskustassa, Miccishopista,  http://nukkekoti.eu  ,  joka palvelee ainakin nettisivustonsa mukaan ensin kukkakkauppana ja sitten nukkekoti- ja -tarvikekauppana. Liike sijaitsee ihan keskustassa, Maariankadun ja Kauppiaskadun kulmassa.  Kivaa tarviketta, nukkeja, nukkekoteja,valikoima valaisimia (myös patterille toimivia), huonehaluja, kalkustoja  ja runsas, laadukas valikoima kaikkea pientä. Jos on kiinnostunut Reutterin tarvikkeistosta, niihin pääsee tutustumaan täällä www.miccishop.fi /siellä on nappi, joka vie kaupan nukkekotisivulle . Tai suoraan http://nukkekoti.eu



3 kommenttia:

  1. Onko ne kaapit liian matalalla ko vertaa tuohon nukkeen? Ei välttämättä. Jos vaan panis toisen kaapiston yläpuolelle jos häiritsee? Tai kaapisto ylemmäs ja avohylly alapuolelle? Mutta hienoja tarvikkeita ostettu ja ne kyllä pitää saada näytille eikä kaappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaappiosavon hiukan liika matalaan kun mittaluokkaan on miesjoukkue. Laatat vaan loppuivat ja etsin siihen väliin kuumeisesti ratkaisua. Laattoja toimittanut taho ei enää myy samaa laattaa :(

      Poista