keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulun downshifting - Omatoimikalenteri luukku 23

 - Kuulkaas pojat, sanoi Tane aamupäivän  myönteisessään ja kohotti kulmakarvaansa näkäräisen toivosssa. - Minulla on idea. Kun meitä nyt voidaan pitää ikään kuin perheenä eli olemme jatkuvashti tekemisishä keskenämme, niin eikö se  ole tulkittavishsa niin, että saamme viettää tämän aatonaaton illan yhdessä. Mehän olemme täällä joka päivä. Täällä tarkoitti korttelikapakka Huikka ja Kulausta.

Yhteisymmärryksen nyökytysrivi baaritiskillä. Paikalla olivat Tanen lisäksi Opiskelijanuorukainen (vissy- linja, muutama Take Away -kuljetus odotti) ja Baarin Isäntä. Paikalla olivat myös Villa Charlotten Tehtaanjohtaja ja Pitsilinnan Pankinjohtaja "koiranulkoilutuslenkillään" , mutta seuraava ajatus ei heitä koskenut, kas kun heitä ei ihan perheenjäseniksi voinut laskea.
- Mepä pojat vietämme tämän myöhäisillan ja yön donwshifting -tyylin ja lähdemme Villa Charlotten Rouvan perintömökille. Olin siellä juuri eilen käymässä ja totesin, että sinne kun laittaisi tulen pesään, niin johan lämpiäisi. Grillikin on kunnossa, ei tarvita kuin hiilet ja makkaraa, katsoo  tietävästi Baarin isäntään, jolla on muutenkin jouluhankinnat meneillään. 

-Näin tapahtuu, kuului yhdestä suusta.  - Saunakin saadaan oikein vanhan ajan tyyliin.
-Laitapash auto käyntiin, totesi Tane Opiskelijanuorukaiselle. - Me lähdeme nyt laittamaan vanhaa tupaa kuntoon ja viedään sinne jotain joulukrääsää. Jokaiselle makuupussi on myös tarpeen. Ota myös yksi makkarapaketti, niin kokeillaan grilliä samalla. Illalla on sitten helpompaa, kun on kerran prasua jo poltettu. Shoitan vielä Villa Charotten Rouvalle ja mainitsen, että teen tupatarkastuksen, tekee vaikutuksen rouvaan, jolla käshittääkseni on nyt kädet täynnä työtä aattospektaakkelin kanssa, kuten hän huomista aaton taloyhtiön tilaisuutta kutshuu.
Eikö muka miehinen mies ymmärrä koristelua? Tane tiesi, mistä etsiä ja nopeasti oli vanhaan tupaan luotu ikkunalaudalle joulua. Maisema kuin kesällä, ei lunta tippaakaan, mutta se ei miesten touhuja haitannut.
(Kuvaa klikkaamalla näkyvät jouluaarteeni, itse tehty Tuomaan risti ja lahjaksi saatu kynttiläasetelma)
-No niin, vedet sisään, tuli peshään ja lattialta suurimmat pois. Kun grillin siirtää ulos, niin löytyy tilaa kahdelle nukkujalle, makuupussit ovat siihen hyvät, puhui Tane.
-Minä voin nukkua saunan tuvassa, totesi Opiskelijanuorukainen vesiä saunaan kantaessaan. Laittoi myös tulen pesään, jotta kylmillään ollut sauna sitten illalla lämpenisi paremmin.

Huomasi siinä ongenkin.  - Pitääkin koittaa kalaonnea siilä aikaa kun Tane virittelee tuvan hellaa ja grilliä...

Pikkuinen saunaboxi on valmistunut vuosia sitten, se kuuluu enismmäisiin ikinä tekemiini roombox-töihin (Mummonmökki-sarja). Silloin pohdin, uskallanko tilata ison Pitsilinnan, jonka sisätyöt oli suunniteltu itse tehtäväksi. Ikään kuin harjoittelin pintojen tekemistä. 
Huomasin, että tykkäsin. Pitsilinnan tilaus oli selvä ;)

Näin soljui aattonaaton päivä. Miehinen siivoilu ei paljoa rasittanut. Kun nähtiin, että sauna ja  tuvan hella vetivät hyvin, koemaistettiin vielä grillattu herkku, ryynimakkara. Sitten lähdettiin takaisin tekemään loppuiltaa ja yöpymistä varten tarvittavat pakkaukset.
Olikin hieno ilta -  ehkä joskus siitä sitten enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti