torstai 11. joulukuuta 2014

Jouluvalot syttyvät Arkkitehdille

Kun Arkkitehti oli selvinnyt Galleristin  konsertista, hän päätti, että omaan kotiin, Pitsilinnan 6. kerroksen  remontissa olevaan asuntoon pitää saada joulu, vaikka keittiötä ei vielä olekaan.
 Luova ihminen kun on, idea olikin kohta valmis.

-Näistä kuusista ei oksat varista, mietti Arkkitehti tyytyväisenä ja päätti saman tien kokeilla valmistamiensa melko simppelien kuusien valaistusta. Kuten huomaatte, toisen kuusen olomuoto on ikäänkuin kaksiulotteinen, kaksi kuusta sisäkkäin.
Yksinkertaisempi malli päätyi makuuhuoneen puolelle.
-Makuuhuoneesta tuli kertaheitolla liki hiukan jopa synnillinen, hymyili Arkkitehti itsekseen ja tunsi munaskuitaan myöden kaipaavansa puolisoaan.
Tässä lähikuva sydämen malliin tehtyistä kuusenvaloista.
 Toinen kuusi päätyi olohuoneeseen:
-Hiukan näköjään pitää vielä kiinnitellä ja pujotella. Tämä kaksiulotteinen malli olikin vaativampi koristettava, totesi Arkkitehti, ja päätti samalla ottaa valokuvat puolisoaan varten. Toisen valaisinmallin lamput olivat joulukuusen malliset.
-Ne on kätevä laittaa kännykän kanssa näytille, mietti. -Ties vaikka joutuisin ne vielä vaihtamaan. Onneksi Puoliso on huumorintajuinen, huokaisi ikävissään
 -Tässä kuvat molemmista malleista, kirjoitti puhelimeensa ja lähetti kaipaavat terveiset matkan päässä olevalle Puolisolle.


Nämä minivalot löytyivät ihan sattumalta Stockan joulukrääsäosastolta, ALE oli 20%. Suosittelen, Led patterit ovat tuollaisessa litteässä säiliössä, helppo piilottaa.

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä, jos säät sallivat niin Turkuun huomenna ja Stockan yläkertaan ostoksille.

    VastaaPoista